keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 5

Samassa Cat tunsi käsien puristuvan hänen vyötärönsä ympärille ja joku nosti hänet kevyesti takaisin maahan. Cat pidätti hengitystään ja oli valmis juoksemaan heti, kun hänen jalkansa koskettaisivat maata ja puristava ote hellittäisi edes hiukan. Mutta ote ei hellittänyt vaan pikemminkin tiukkeni. Cat tuijotti nyt silmiin miestä, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt.


Tyttö ei sanonut sanakaan katsoessaan nauravasilmäistä miestä, joka piteli häntä varsin sopimattomasti. Tilanne oli Catille uusi. Hän tiesi, että jotkut hänen ystävänsä olivat varoitelleet vastaavista asioista, kun Cat esiteltäisiin seurapiireille, mutta koska sitä ei ollut koskaan tapahtunut, oli Cat varsin kokematon tällaisissa tilanteissa. Mies nauroi lämpimästi ja irrotti otteensa Catin vyötäisiltä. -Tanssiva keiju! Niitä on kuin onkin olemassa! Catista tuntui, että miehen silmät nauroivat nyt entistä enemmän. Tyttö oli hämmentynyt, mutta miehen kommentin jälkeen oli vaikeaa olla hymyilemättä. -Tanssiva keiju? Cat ihmetteli silmät suurina.

- Niin. Ettekö te ollut äsken harjulla ja tanssinut. Sanat olivat enemmänkin toteamus kuin kysymys ja Cat punastui. Hän loi katseensa maahan eikä tiennyt mitä sanoa. - Ei teidän tarvitse olla huolissanne. Minä en ole sellainen, joka juoksisi ympäri kylää juoruamassa. Tahdoin vain omin silmin nähdä, kuka tanssiva keiju oikein on! Mies tuntui edelleen nauravan Catille, vaikka samalla rauhoittelikin tyttöä. Cat kohotti katseensa ja hymynkare purkautui ulos pienenä naurahduksena. - Olen kiitollinen, että ette juoruile. Minulla ei ole tapana juoksennella tämän näköisenä tähän aikaan. Samalla hetkellä, kun Cat päästi sanat suustaan, hän tajusi kuinka paljon oli pahentanut tilannetta. Nyt vielä puuttuisi, että tuo vieras saisi tietää, kuka hän todella oli. Lordi Ravenhurstin tytär, ratsastamassa miesten vaatteissa ympäri metsiä,  tuulessa tanssien! Skandaali olisi valmis! Cat hätääntyi, mutta mies vain naurahti  - Mihin aikaan minun siis pitäisikään tarkastella maitani, että voisin taas nähdä suloisen Tuulikeijuni?  Catin sydän hakkasi ja kämmenet hikosivat. Hänen täytyi keksiä ulospääsy tilanteesta. Mies ei saisi saada tietää, kuka hän todellisuudessa oli.


Catin ilme tiukkeni ja hänen silmänsä muuttuivat tummiksi. Hän kohotti leukaansa ja katsoi miestä niin kylmästi kuin osasi. - Minun menemiseni eivät kuulu teille. Olkaa hyvä ja väistykää, jotta pääsen jatkamaan matkaani. Catin ääni oli tasainen ja käskevä. Hän otti askeleen hevosen suuntaan ja oli aikeissa nousta satulaan, mutta mies esti hänen kulkunsa. -Anteeksi, mies sanoi kuulostaen aidon vilpittömältä. Tarkoitukseni ei ollut järkyttää teitä. Halusin vain tietää, milloin voisin nähdä teidät uudelleen. Mies vaikutti katuvaiselta, mutta Catin oli päästävä tilanteesta mahdollisimman pian. - Teidän on täysin sopimatonta tavata minua ilman esiliinaa. Ette saisi edes puhua kanssani, sillä meitä ei ole esitelty. Vähemmistäkin asioista on syntynyt skandaali! Cat alkoi kiukustua. Mies otti askeleen taaksepäin ja pahoitteli. - Pyydän anteeksi. Olen tainnut unohtaa kuinka hallitseva etiketti on täällä maaseudullakin. Olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla ja täytyy myöntää, että moni asia on muuttunutkin poissaoloni aikana. Olen äärimmäisen pahoillani ja toivon, että ette kiellä minua vierailemasta luonanne esiliinan läsnä ollessa. Ehkä voisin tulla tapaamaan isäänne... Mies odotti, että Cat täydentäisi lauseen loppuun isänsä nimen, mutta sitä Cat ei tehnyt.


 -Tuulikeijuilla ei ole perhettä! Tyttö huudahti ja syöksyi  hevoselleen, oli hetkessä sen selässä ja löi kantapäänsä Heran kylkiin. Hevonen suorastaan hyppäsi eteenpäin ja oli hetkessä niityn laidalla. Siellä Cat käänsi sen eri reitille kuin yleensä. Hän ei voinut mennä suorinta tietä kotiin, koska pelkäsi miehen seuraavan häntä. Nyt Catin täytyi vain toivoa parasta, ettei mies edes yrittäisi seurata häntä tai ottaa selvää kuka hän oli. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, että tämä ei tulisi olemaan viimeinen kerta, kun hän miehestä jotain kuulisi. Ajatus tuntui ihmeelliseltä vatsan pohjassa.

2 kommenttia:

  1. Hömppäähän tämä on mutta koukuttavaa! Toivottavasti jaksat kirjoittaa lisää.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Hömppäähän tämä eikä muuta kannata odottaakaan!!!! :D Mukava on ollut kirjoittaa ja jatkan ainakin siihen saakka, kun kirjoittaminen tuntuu sujuvan ja edes yksi jaksaa käydä lukemassa. Aluillaanhan tämä vasta on. Ja kiitos ensimmäisestä kommentista!

    VastaaPoista