-Tuulikeiju. Mies sanoi hiljaa, kuin peläten säikyttävänsä Catin.
- Kertoisitko minulle huolesi? Haluaisin auttaa.
Cat epäröi, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hänellä ei tainnut
olla enää mitään hävittävää. Ja ehkä tuo tuntematon voisi auttaa häntä.
Tai sitten ei, mutta sydäntään Cat voisi silti yrittää keventää. Cat
nielaisi ja aloitti varovasti. Isäni, Lordi Ravenhurst, tahtoo minun
menevän naimisiin erään hänen ystävänsä kanssa. Cat piti pienen tauon,
mutta mies ei sanonut mitään. Hän vaistosi, että Catin tarinassa olisi
vielä paljon muutakin kuin pelkkä avioliitto, sillä yksikään tyttö ei
voinut olla noin kauhuissaan vain siitä, että hänen isänsä oli valinnut
tälle puolison ja siksi hän ei tahtonut keskeyttää. Mies oli myös
tyytyväinen siitä, että oli vihdoin saanut tietää, kuka hänen
Tuulikeijunsa oikein oli. Ja samalla hän tiesi paljon muutakin, mitä Cat
ei ollut vielä sanonut.
Cat kertoi kaiken isänsä peliveloista, siitä kuinka tämä oli jättänyt
hänet Bessin kanssa kartanoon ja lähtenyt Peterin kanssa huvittelemaan.
Hän kertoi myös kaiken tulevasta avioliitostaan, Lordi Fentonista,
peloistaan ja onnettomasta tulevaisuudestaan. Jokainen Catin kertoma
lause oli saanut miehen kasvot kiristymään aina hiukan lisää. Cat
purskahti uudelleen hillittömään itkuun saatuaan tarinansa loppuun.
- Catherine, mies sanoi pehmeästi. Minä autan sinua, mutta sinun pitää
luottaa minuun. Mene kotiisi, pysy siellä ja kun vaunut tulevat sinua
noutamaan, nouset niihin ja menet sinne minne ne sinut vievät.
Ymmärrätkö? Cat nyökkäsi ihmetellen. - Mistä tiesit nimeni? Mies
hymyili katsoessaan Catin kyyneleistä kimaltavia silmiä. - Kaikki Lordi
Ravenhurstin tyttären tuntevat, mutta kovin moni ei tiedä sitä, että
tämä onkin Tuulikeiju. Cat hymyili ja painoi katseensa. - Onnistuin
kyllä aika kauan pitämään retkeni omana tietonani. Ratsastin yleensä
vain aikaisin aamulla, jolloin kukaan ei ollut vielä herännyt. Minusta
oli ihanaa herätä ennen aurinkoa. Sinä siis tiedät nyt kuka minä olen,
mutta et ole kertonut minulle omaa nimeäsi. Miehen silmissä häivähti
jotain juuri ennen kuin tämä vastasi Catille. -Olen
Benjamin...Ben...Varington....muuta sinun ei tarvitse vielä tietää.
Lupaan sinulle, että kaikki järjestyy vielä hyvin. Usko minua,
Tuulikeijuni. Miehen ääni oli täynnä lämpöä ja päättäväisyyttä.
Cat halusi uskoa jokaisen sanan. Oli niin helppoa uskoa tuota kookasta,
harteikasta miestä, joka tuntui pyyhkivän kaiken onnettoman pois
pelkillä sanoillaan. Cat hymyili ja nyökkäsi. - Minä uskon, Ben. Pidän
huolen, että olen valmis kun vaunut saapuvat. Milloin näen sinut taas?
Ben oli Catille kuin pelastusköysi ja tytöstä tuntui pelottavalta
päästää mies yhtään kauemmas. - Silloin, kun vähiten odotat,
Tuulikeijuni. Lordi Fentonia sinun ei kuitenkaan tarvitse enää pelätä.
Mies kumartui lähemmäs Catia, kietoi kätensä tiukemmin tämän vyötäisille
ja ennen kuin Cat ehti sanoa mitään, oli mies painanut pehmeän
suudelman hänen huulilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti