Cat
oli juossut portaat ylös kompastellen helmoihinsa ja päästyään
huoneeseensa hän oli paiskannut oven kiinni ja lukinnut sen. Kyynelet
sumensivat silmät ja pelko takoi rinnassa. Hänen oli päästävä pakoon.
Hän ei voisi enää vain odottaa, että Ben tulisi ja pelastaisi hänet. Ben
oli vain leikkinyt hänen tunteillaan ja antanut toivoa, jota ei koskaan
oikeasti ollut olemassa. Ben oli valehtelija ja Cat typerä, kun oli
edes kuvitellut tämän pelastavan hänet.
Cat
istui ikkunan ääreen ja antoi katseensa vaeltaa puutarhan vihreyteen.
Puutarha oli kaunis, hyvin hoidettu ja sen kukkaloisto oli kerrassaan
upea. Normaalisti Cat olisi oitis halunnut mennä tutkimaan sen ihmeitä,
mutta nyt tuntui paremmalta olla oman huoneensa rauhassa, poissa Lordi
Fentonin näköpiiristä. Silti tulevaisuus roikkui uhkaavana Catin
mielessä ja ahdistus kävi hetki hetkeltä kestämättömämmäksi. Hänen olisi
pitänyt paeta jo kotoa. Olla välittämättä isänsä tahdosta, Benin avusta
tai mistään. Hänen olisi pitänyt pelastaa itse itsensä. Ehkä nykyistä
tilannetta ei silloin olisi edes syntynyt. Nyt oli kuitenkin myöhäistä
miettiä, miten olisi voinut käydä. Piti vain keksiä suunnitelma ja
toteuttaa se.
Catin
aivosolujen tehdessä työtä, avautui huoneen kaapin ovi hiljaa narahtaen
ja se sai Catin henkäisemään säikähdyksestä. Silmät revähtivät auki ja
hän sai tuskin henkeä nähdessään kuka tulija oli. Näky oli
kertakaikkisen uskomaton ja epätodellinen. Catin täytyi istuutua
takaisin ja vetää syvään henkeä ja siltikään hän ei saanut sanaa
suustaan.
