Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 10

Aika kului nyt tuskastuttavan hitaasti. Cat ei enää pelännyt tulevaisuutta, vaikka moni asia olikin yhä hämärän peitossa ja Ben Varingtonin sanat olivat toisaalta tuoneet lisää hämmennystä tilanteeseen. Mitä Ben oikeastaan halusi? Cat ei tiennyt olivatko Benin aikeet  kunnialliset, mutta melkein mikä tahansa vaihtoehto oli parempi kuin joutua Lordi Fentonin vaimoksi. Cat työnsi häiritsevät ajatukset syrjään ja päätti nauttia tunteesta, jonka Benin huolenpito ja suudelma olivat tuoneet.

Cat pakkasi huolella vaatteensa ja muun henkilökohtaisen omaisuutensa, jota ei ollut paljon.  Kaiken pitäisi olla nyt valmista siihen, että vaunut tulivat ja noutaisivat hänet. Catin tarvitsi vain odottaa ja pian kaikki olisi hyvin.

Bessille Cat ei kertonut laakson tapahtumista. Hän ei tarvinnut nyt  Bessin apua ja kun isä myöhemmin kyselisi Catista olisi Bessin tilanne helpompi, kun tämä ei todellakaan tiennyt, mitä oli tapahtunut ihan hänen silmiensä alla.  Isä tulisi raivostumaan, kun hänen suunnitelmansa menisi piloille. Cat pystyi jo kuulemaan Lordi Ravenhurstin jyrähtävän, kun tämä saisi tietää, kuinka hänen suunnitelmansa olisi tuhottu.

------

Cat nukkui yönsä levottomasti. Benin lupauksista huolimatta seuraava päivä pelotti ja kaikki vanhat tarinat Lordi Fentonista olivat nousseet Catin uniin.   Jospa hän ei pelastuisikaan ja Lordi Fenton saisi hänet verkkoonsa.Aamuyön tunnit olivat pahimmat. Cat kulki uneen ja taas takaisin ja hereillä olon hetkinäkään hän ei voinut olla aivan varma oliko kaikki sitten vain unta. Benin suudelman muisto oli kuitenkin hyvin elävänä hänen mielessään. Hänen ensimmäinen suudelmansa. Benin suudelma. Niin pehmeä - ja se herätti Catissa aivan uusia tunteita. Cat tunsi heränneensä eloon.

Aamulla Cat tuskin koski aamiaiseen. Hän nousi pöydästä nopeasti, kun kuuli hiekkaisella pihatiellä vaunujen ratinan. Nyt se tapahtuisi. Nyt Ben tulisi häntä noutamaan, pelastamaan! Cat säntäsi ikkunaan ja oli pyörtyä, kun näki, millaiset vaunut olivat pihaan kaartaneet.  Lordi Fentonin vaakuna koristi ovia! Missä Ben oli? Olivatko hänen kaikki lupauksensa olleet pilaa ja Ben oli vain leikkinyt hetken Catin hädällä. Cat nieleskeli kauhuaan ja itkuaan. Hän tunsi itsensä petetyksi. Hänen elämänsä olisi nyt lopussa. Se, mitä siitä oli jäljellä tulisi olemaan kauhuntäyteistä ja kuolema vapauttaisi hänet lopulta kärsimyksistä. Kun tuo hetki tulisi, Cat tervehtisi sitä kuin kaivattua ystävää. Cat tunsi sydämensä murtuvan.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 9

 -Tuulikeiju. Mies sanoi hiljaa, kuin peläten säikyttävänsä Catin.
- Kertoisitko minulle huolesi? Haluaisin auttaa.


Cat epäröi, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hänellä ei tainnut olla enää mitään hävittävää. Ja ehkä tuo tuntematon voisi auttaa häntä. Tai sitten ei, mutta sydäntään Cat voisi silti yrittää keventää. Cat nielaisi ja aloitti varovasti. Isäni, Lordi Ravenhurst, tahtoo minun menevän naimisiin erään hänen ystävänsä kanssa. Cat piti pienen tauon, mutta mies ei sanonut mitään. Hän vaistosi, että Catin tarinassa olisi vielä paljon muutakin kuin pelkkä avioliitto, sillä yksikään tyttö ei voinut olla noin kauhuissaan vain siitä, että hänen isänsä oli valinnut tälle puolison ja siksi hän ei tahtonut keskeyttää. Mies oli myös tyytyväinen siitä, että oli  vihdoin saanut tietää, kuka hänen Tuulikeijunsa oikein oli. Ja samalla hän tiesi paljon muutakin, mitä Cat ei ollut vielä sanonut.


Cat kertoi kaiken isänsä peliveloista, siitä kuinka tämä oli jättänyt hänet  Bessin kanssa kartanoon ja lähtenyt Peterin kanssa huvittelemaan. Hän kertoi myös kaiken tulevasta avioliitostaan, Lordi Fentonista, peloistaan ja onnettomasta tulevaisuudestaan. Jokainen Catin kertoma lause oli saanut miehen kasvot kiristymään aina hiukan lisää. Cat purskahti uudelleen hillittömään itkuun saatuaan tarinansa loppuun. 


- Catherine, mies sanoi pehmeästi. Minä autan sinua, mutta sinun pitää luottaa minuun. Mene kotiisi, pysy siellä ja kun vaunut tulevat sinua noutamaan, nouset niihin ja menet sinne minne ne sinut vievät.  Ymmärrätkö? Cat nyökkäsi ihmetellen.  - Mistä tiesit nimeni?  Mies hymyili katsoessaan Catin kyyneleistä kimaltavia silmiä. - Kaikki Lordi Ravenhurstin tyttären tuntevat, mutta kovin moni ei tiedä sitä, että tämä onkin Tuulikeiju. Cat hymyili ja painoi katseensa.  - Onnistuin kyllä aika kauan pitämään retkeni omana tietonani. Ratsastin yleensä vain aikaisin aamulla, jolloin kukaan ei ollut vielä herännyt. Minusta oli ihanaa herätä ennen aurinkoa. Sinä siis tiedät nyt kuka minä olen, mutta et ole kertonut minulle omaa nimeäsi. Miehen silmissä häivähti jotain juuri ennen kuin tämä vastasi Catille. -Olen Benjamin...Ben...Varington....muuta sinun ei tarvitse vielä tietää. Lupaan sinulle, että kaikki järjestyy vielä hyvin. Usko minua, Tuulikeijuni. Miehen ääni oli täynnä lämpöä ja päättäväisyyttä.



Cat halusi uskoa jokaisen sanan. Oli niin helppoa uskoa tuota kookasta, harteikasta miestä, joka tuntui pyyhkivän kaiken onnettoman pois pelkillä sanoillaan. Cat hymyili  ja nyökkäsi. - Minä uskon, Ben. Pidän huolen, että olen valmis kun vaunut saapuvat. Milloin näen sinut taas? Ben oli Catille kuin pelastusköysi ja tytöstä tuntui pelottavalta päästää mies yhtään kauemmas. - Silloin, kun vähiten odotat, Tuulikeijuni. Lordi Fentonia sinun ei kuitenkaan tarvitse enää pelätä. Mies kumartui lähemmäs Catia, kietoi kätensä tiukemmin tämän vyötäisille ja ennen kuin Cat ehti sanoa mitään, oli mies painanut pehmeän suudelman hänen huulilleen.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 8

Cat heräsi huutaen.  Hänestä tuntui kuin uni jatkuisi edelleen. Kaikki oli tuntunut niin todelliselta. Cat puristi nyrkissään peiton kulmaa, kunnes yhtäkkiä tajusi, ettei hänellä ollut peittoa. Eikä se ollutkaan peitto vaan takki! Cat oli hetkessä jaloillaan ja unen kauhu tuntui täyttävän hänen hiljaisen laaksonsa.


Läheisen puun juurella istui sama mies, jonka Cat oli tavannut edellisellä ratsastuskerrallaan metsässä. Miehen kasvoilla oli huolestunut ilme eikä sama nauru enää leikkinyt tämän silmissä. Cat oli valmiina pakenemaan. Mies ei liikahtanutkaan vaan jatkoi Catin tuijottamista. - Ei tarvitse pelätä, mies sai lopulta sanottua.


- Täällä ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä. Laaksossa olemme vain me. Taisitte nähdä pahaa unta. Cat istuutui takaisin puunjuurelle. Hänestä tuntui, että jalat eivät kunnolla kantaneet ja unessa häntä puristaneet kädet tuntuivat yhä kaulalla. Cat nielaisi ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Hänestä tuntui kuin olisi joutunut ansaan, josta ei ollut ulos pääsyä. Mitä hän välittäisi oliko yksin laaksossa, jonkun vieraan miehen kanssa. Skandaalihan siitä tulisi, mutta tuskinpa Lordi Fenton siitä välittäisi ja jos välittäisi...se saattaisikin olla yksi mahdollisuus lisää estää kauhistuttava avioliitto.


Cat tunsi kuinka kyyneleet polttelivat silmissä. Hän ei jaksanut vastustaa niiden tuloa ja äkkiä Cat itki. Hän itki kaikki vuosia itkemättä jääneet itkut. Hän ei välittänyt oliko yksin vai ei. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin siitä, että sai itkeä jokaisen itkemättä jääneen asian. Cat tunsi vahvojen käsivarsien kietoutuvan ympärilleen ja pehmeän, hellän ääneen kuiskaavan hänen korvaansa. - Kaikki on hyvin, Tuulikeiju. Minä olen tässä. Anna minun auttaa sinua. Cat painautui miestä vasten ja antoi kyyneleidensä valua. Catin itku tuntui loputtomalta ja sydäntä särkevältä. Koko tuon ajan mies jaksoi pidellä häntä ja keinuttaa, kuin pientä lasta. Muuta Cat ei nyt kaivannutkaan. Hän tarvitsi vain turvallista syliä, jossa voisi itkeä surunsa ja avata sydämensä. Niin kauan hän oli pitänyt kaiken tapahtuneen sisällään.


Lopulta Cat sai kuivattua kyyneleensä. Silmät punaisina ja kasvot turvoksissa hän nosti päänsä ja katsoi miestä. Hän näki tämän kasvoilla huolen. - Kiitos, Cat sai soperrettua ja painautui taas miehen rintaa vasten. Mies ei sanonut vielä mitään, piti vain tiukasti kätensä Catin ympärillä, kuin peläten, että hänen Tuulikeijunsa voisi kadota pienen tuulen henkäyksen matkassa.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 7

He olivat miettineet Bessin kanssa päänsä puhki erilaisia vaihtoehtoja paeta tilanteesta, mutta mitään toteuttamisen arvoista he eivät olleet keksineet. Jokainen ratkaisu loisi uuden katastrofin, uuden skandaalin ja Catin elämä olisi taas hiukan vaikeampaa. Kunniallista tietä ulos ei tuntunut löytyvän. Cat alkoi olla jo todella epätoivoinen. Hänen elämässään kaikki, tästä hetkestä lähtien, oli päätetty ennalta. Hän pystyi jo näkemään oman kuolemansakin, joka oli tullut jo aivan likelle. Kukaan ei selvinnyt kauan Lordi Fentonin puolisona. He olivat joko kuolleet oman käden kautta tai sitten jossain ihmeellisessä onnettomuudessa. Ja vain yhden kanssa Lordi Fenton oli saanut perillisiä. Cat kohtaisi kuolemansa varmasti muutaman vuoden sisällä avioitumisesta. Synkkä tulevaisuus odotti häntä jossain Lordi Fentonin kartanon uumenissa.


Cat nousi ja vilkaisi Bessiin, joka kyynelehti vähän väliä. Joskus Catista tuntui, että vanha nainen ei paljon muuta osannutkaan tehdä. Bess oli järkyttynyt Lordi Ravenhurstin päätöksestä ja siitä, ettei lopulta voinut pelastaa Catia, joka oli ollut hänelle kuin oma tytär. Ihmeisiin ei Bess asemansa vuoksi pystynyt, vaikka paljon olikin elämää Catin edessä tasoittanut. Cat sanoi lähtevänsä ratsastamaan. Hän ei jaksanut välittää siitä kuka hänet näki ja missä. Tuskinpa Lordi Fentonia haittaisi, vaikka tuleva morsian nähtäisiinkin oudosti pukeutuneena, pitkin metsiä laukkaamassa. Cat ei uskonut, että Lordi Fentonia kiinnostivat tuollaiset seikat ja jos kiinosti niin ehkä skandaali estäisi heidän avioliittonsa. Silloin Catin pitäisi kestää vain isänsä viha.


Cat ei satuloinut Heraa tällä kertaa. Hän oli pikaisesti vaihtanut ylleen ratsastuspukunsa ja kiepautti itsensä hevosensa selkään yhtä kevyesti kuin aina ennenkin. Oli kuin hän olisi syntynyt yhtä aikaa hevosensa kanssa, niin kevyesti ja sulavasti tapahtui jokainen liike. Cat kannusti Heran kovaan laukkaan ja piteli sen harjasta kiinni, painautuen ihan kiinni sen selkään ja kaulaan. Hän nautti jokaisesta liikkeestä, joka vei häntä kauemmas kotoa, kauemmas huolista. Muutama kyläläinen tuli vastaan tiellä, ennen kuin Cat hevosineen sukelsi metsän siimekseen, piiloon uteliailta katseilta.


Vastaan tulleet kyläläiset katselivat ihmeissään tyttöä miesten vaatteissa, mutta Lordin tyttärenä Catille suotiin muutama omituisuus. Cat ei välittänyt kuka hänet näki.  Ainakaan maanviljelijät eivät Catia tuomitsisi. Tyttö oli ollut aina heille ystävällinen ja auttanut silloinkin, kun ruuasta oli ollut pulaa ja lapset olisivat kuolleet nälkään ilman apua. Heistä Cat ei voinut tehdä mitään väärin.


Cat antoi Heran päättää vauhdin ja keskittyi vain nauttimaan hevosen halusta juosta. Ja Hera juoksi. Tuntui, että se juoksi kovempaa, kuin koskaan ennen. Ennen pitkää tyttö ja hiestä kiiltelevä hevonen olivat päätyneet hiljaiseen laaksoon harjun toiselle puolelle. Se myös oli yksi Catin mielipaikkoja. Hän piti kiemurtelevasta joesta ja puista, jotka vastasivat laulullaan tuulelle. Cat laskeutui Heran selästä, kääri lahkeensa ylemmäs  ja  kahlasi jokeen. Hän huuhtoi likaiset kasvonsa ja istuutui sitten tuuhean tammen alle varjoon. Päivä oli kuuma ja Cat nukahti levottomaan uneen.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 6

Oli kulunut pari viikkoa Lordi Ravenhurstin lähdöstä, kun Cat sai kirjeen. Isä kirjoitti hänelle, miten oli järjestänyt Catin ja ystävänsä Lordi Fentonin avioliiton. Catin kurkkua kuristi. Hän muisti Lordi Fentonin. Hän ei ollut koskaan pitänyt miehestä ja Catin äitikin oli kammoksunut tätä. Lordi Fenton oli julma ja hänestä liikkui palvelijoidenkin parissa paljon tarinoita. Jokainen naispuolinen palvelija osasi vältellä häntä. Cat oli kuullut tarinoita vain siksi, että oli viettänyt niin paljon aikaa keittiössä ja koska oli osannut olla hiljaa ja huomaamaton, eivät keittäjät ja piaat havainneet uteliaita korvia, jotka pitivät huolen, että yksikään sana ei mennyt niiden ohitse. Cat oli oppinut sillä tavoin paljon sellaista, mitä hänelle ei muuten olisi kerrottu ja nyt nuo tarinat olivat kultaakin kalliimpia. Hän tiesi tarkkaan, ettei voisi missään olosuhteissa mennä naimisiin Lordi Fentonin kanssa. Hän ei voisi elää elämää, joka hänellä olisi edessä Lordi Fentonin puolisona. Tarinat, joita hän oli kuullut sisälsivät sanoja, joita Cat ei halunnut edes ajatella. Lordi Fenton oli roisto ja jotain vielä paljon pahempaa. Lordi Fenton oli painajainen.

Cat tajusi, ettei ikinä selviäisi tilanteesta yksin. Hänen oli kerrottava kaikki Bessille. Tämä tulisi järkyttymään Lordi Ravenhurstin suunnitelmista. Bess oli kuunnellut Catin puhetta vaiteliaana. Oli kuin hän olisi kuullut vain sen, mitä oli jo odottanutkin. Bess silitti Catin hiuksia silmät kyynelissä. - Epäilinkin, että isäsi suunnitteli jotain tällaista. Hänellä ei ole ollut aikomustakaan esitellä sinua seurapiireille. Oli vain ajan kysymys, että hän päätyisi tähän ratkaisuun. Lordi Fenton on yksi isäsi vanhimpia ystäviä. Hän ei välitä siitä, millaiset myötäjäiset tuot mukanasi, sillä Fentonien omaisuus on huomattava. Sinä olet hänelle vain omaisuutta ja luulenpa, että isäsi yrittää teidän naimakaupallanne saada kuitattua myös  pelivelkansa. Tiedän, että he ovat pelanneet korttia useammin kuin olisi pitänyt ja Lordi Ravenhurst ei ole ollut voitokas. Sinä olet hänen tiensä irti isoista veloista. En tiedä, mitä voimme tehdä. Jos Lordi Fentonin lapset vastustaisivat liittoanne voisi tilanne olla hiukan parempi kannaltasi Cat, mutta enpä usko, että he pahemmin piittaavat siitä, kenet heidän isänsä nai. Mikäli huhut pitävät paikkansa, eivät Lordi Fentonin lapset ole kovinkaan kiinnostuneita isänsä elämästä vaan pikemminkin odottavat tämän kuolemaa. Yksi vaimo siinä sopassa ei heitä paljon liikuta. Bess vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten. - Tunsin heidän äitinsä.... Hän oli herkkä ja hyväsydäminen nainen, jonka Lordi Fentonin raaka julmuus lopulta tappoi.  Catia kylmäsi. Tuollaisen miehen vaimoksiko hänen isänsä hänet oli antamassa! Hän ei ollut koskaan kuullut yhtään ainoaa hyvää sanaa sanotun Lordi Fentonista! Jokin keino täytyi olla, jotta hän ei joutuisi naimisiin tuon hirviön kanssa! Isä oli kirjoittanut  Lordi Fentonin lähettävän vaununsa Catia noutamaan ja tuo aika olisi pian käsillä. Kolme päivää ja sitten Catin elämä olisi ohitse! 

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 5

Samassa Cat tunsi käsien puristuvan hänen vyötärönsä ympärille ja joku nosti hänet kevyesti takaisin maahan. Cat pidätti hengitystään ja oli valmis juoksemaan heti, kun hänen jalkansa koskettaisivat maata ja puristava ote hellittäisi edes hiukan. Mutta ote ei hellittänyt vaan pikemminkin tiukkeni. Cat tuijotti nyt silmiin miestä, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt.


Tyttö ei sanonut sanakaan katsoessaan nauravasilmäistä miestä, joka piteli häntä varsin sopimattomasti. Tilanne oli Catille uusi. Hän tiesi, että jotkut hänen ystävänsä olivat varoitelleet vastaavista asioista, kun Cat esiteltäisiin seurapiireille, mutta koska sitä ei ollut koskaan tapahtunut, oli Cat varsin kokematon tällaisissa tilanteissa. Mies nauroi lämpimästi ja irrotti otteensa Catin vyötäisiltä. -Tanssiva keiju! Niitä on kuin onkin olemassa! Catista tuntui, että miehen silmät nauroivat nyt entistä enemmän. Tyttö oli hämmentynyt, mutta miehen kommentin jälkeen oli vaikeaa olla hymyilemättä. -Tanssiva keiju? Cat ihmetteli silmät suurina.

- Niin. Ettekö te ollut äsken harjulla ja tanssinut. Sanat olivat enemmänkin toteamus kuin kysymys ja Cat punastui. Hän loi katseensa maahan eikä tiennyt mitä sanoa. - Ei teidän tarvitse olla huolissanne. Minä en ole sellainen, joka juoksisi ympäri kylää juoruamassa. Tahdoin vain omin silmin nähdä, kuka tanssiva keiju oikein on! Mies tuntui edelleen nauravan Catille, vaikka samalla rauhoittelikin tyttöä. Cat kohotti katseensa ja hymynkare purkautui ulos pienenä naurahduksena. - Olen kiitollinen, että ette juoruile. Minulla ei ole tapana juoksennella tämän näköisenä tähän aikaan. Samalla hetkellä, kun Cat päästi sanat suustaan, hän tajusi kuinka paljon oli pahentanut tilannetta. Nyt vielä puuttuisi, että tuo vieras saisi tietää, kuka hän todella oli. Lordi Ravenhurstin tytär, ratsastamassa miesten vaatteissa ympäri metsiä,  tuulessa tanssien! Skandaali olisi valmis! Cat hätääntyi, mutta mies vain naurahti  - Mihin aikaan minun siis pitäisikään tarkastella maitani, että voisin taas nähdä suloisen Tuulikeijuni?  Catin sydän hakkasi ja kämmenet hikosivat. Hänen täytyi keksiä ulospääsy tilanteesta. Mies ei saisi saada tietää, kuka hän todellisuudessa oli.


Catin ilme tiukkeni ja hänen silmänsä muuttuivat tummiksi. Hän kohotti leukaansa ja katsoi miestä niin kylmästi kuin osasi. - Minun menemiseni eivät kuulu teille. Olkaa hyvä ja väistykää, jotta pääsen jatkamaan matkaani. Catin ääni oli tasainen ja käskevä. Hän otti askeleen hevosen suuntaan ja oli aikeissa nousta satulaan, mutta mies esti hänen kulkunsa. -Anteeksi, mies sanoi kuulostaen aidon vilpittömältä. Tarkoitukseni ei ollut järkyttää teitä. Halusin vain tietää, milloin voisin nähdä teidät uudelleen. Mies vaikutti katuvaiselta, mutta Catin oli päästävä tilanteesta mahdollisimman pian. - Teidän on täysin sopimatonta tavata minua ilman esiliinaa. Ette saisi edes puhua kanssani, sillä meitä ei ole esitelty. Vähemmistäkin asioista on syntynyt skandaali! Cat alkoi kiukustua. Mies otti askeleen taaksepäin ja pahoitteli. - Pyydän anteeksi. Olen tainnut unohtaa kuinka hallitseva etiketti on täällä maaseudullakin. Olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla ja täytyy myöntää, että moni asia on muuttunutkin poissaoloni aikana. Olen äärimmäisen pahoillani ja toivon, että ette kiellä minua vierailemasta luonanne esiliinan läsnä ollessa. Ehkä voisin tulla tapaamaan isäänne... Mies odotti, että Cat täydentäisi lauseen loppuun isänsä nimen, mutta sitä Cat ei tehnyt.


 -Tuulikeijuilla ei ole perhettä! Tyttö huudahti ja syöksyi  hevoselleen, oli hetkessä sen selässä ja löi kantapäänsä Heran kylkiin. Hevonen suorastaan hyppäsi eteenpäin ja oli hetkessä niityn laidalla. Siellä Cat käänsi sen eri reitille kuin yleensä. Hän ei voinut mennä suorinta tietä kotiin, koska pelkäsi miehen seuraavan häntä. Nyt Catin täytyi vain toivoa parasta, ettei mies edes yrittäisi seurata häntä tai ottaa selvää kuka hän oli. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, että tämä ei tulisi olemaan viimeinen kerta, kun hän miehestä jotain kuulisi. Ajatus tuntui ihmeelliseltä vatsan pohjassa.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 4

Hera seisahtui kevyesti metsäniityn laidalle. Cat nojasi eteenpäin, silitti hevosen värisevää kaulaa ja antoi silmiensä painua kiinni. Siinä oli hyvä olla. Oli kuin mikään maailman murhe ei olisi ulottunut tuohon hiljaiseen maailmaan, joka ympäröi hänet. Tuuli puhalteli leppeästi soitellen puiden lehtiä ja linnut visertelivät laulujaan latvustoissa. Huokaisten tyttö laskeutui selästä ja jätti hevosen käyskentelemään niitylle, kuten niin usein ennenkin. Hera haukkasi tupon apilaa ja katseli suurilla ruskeilla silmillään, kuinka Cat lähti kohti korkeaa harjua.

Cat sai kiivetä tovin ennen kuin oli ylhäällä. Matka ylös oli kivikkoinen ja kuoppainen, mutta Cat oli kulkenut sen niin monta kertaa, että osasi väistää jokaisen kuopan ja hypätä jokaisen kiven yli. Heralle reitti oli kuitenkin liian vaarallinen ja siksi Cat jätti sen aina niitylle.


Cat seisoi nyt ihan harjun laella. Hän sulki silmänsä ja henkäisi, kun tuuli tarttui hänen hiuksiinsa. Tuulessa tanssien hän levitti kätensä ja antoi puhurin työntää kaikki ikävät ajatukset mielestään. Tuuli oli hänen ystävänsä. Se tuli ja meni miten mieli, mutta aina sillä oli aikaa poiketa tervehtimässä.

Harjun toisella reunalla avautui laakso, jossa virtasi pieni joki vihreiden puiden lomitse. Laakson toisella puolella nousivat taivasta tavoittelevat vuoret, joiden korkeus oli yhtä pelottava kuin kauniskin. Cat rakasti vuoria melkein yhtä paljon kuin tuulta. Tuuli ja vuoret olivat erottamaton pari. Tuuli muovasi vuoria ja vuoret ohjasivat tuulen kulkua. Molemmat olivat vahvoja omalla tavallaan. 

Cat avasi silmänsä ja huomasi, että joku katseli häntä laaksosta. Hän ei ollut ennen huomannut laaksossa liikettä, mutta ehkä se oli siksi, että hän oli ollut aina niin aikaisin liikkeellä. Samat säännöt eivät päteneet nyt ja  aamukasteen aikaan. Cat oli harvinaisen tietoinen vaatetuksestaan ja siitä, että tanssi hiukset hajallaan harjulla. Se ei ollut soveliasta käytöstä.  Cat vilkaisi vielä uudelleen laaksoon, mutta kuka siellä ikinä olikin ollut, oli nyt kadonnut. Cat katsoi kuitenkin parhaaksi palata alas hevosensa luokse ja lähteä takaisin kotiin. Alamäki sujui häneltä nopeasti ja hän pomppi kivien yli kevyesti. Näytti siltä, että Cat olisi suorastaan leijunut harjulta alas, sillä hänen kulkunsa näytti höyhenen kevyeltä. Lähempänä metsäniittyä Cat päästi kimeän vihellyksen ja Hera ravasi rivakasti kohti  Catia. Hän oli kouluttanut hevosensa hyvin ja oli ylpeä siitä. Tyttö heilautti pehmeästi itsensä hevosensa selkään.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 3

Isä ja Peter saivat asiansa kuntoon nopeasti ja olivat jo puolilta päivin valmiit lähtöön. Cat oli toisaalta helpottonut, että miesväki oli lähdössä pois. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos talossa olivat vain hän ja Bess. Isä ja Peter hyvästelivät Catin ja nousivat vaunuihin, joita tallirenki ohjasti. Vaunut olivat komeat, vaikka olivatkin vanhat. Niistä oli pidetty hyvää huolta ja suvun vaakuna koristi ovia. Isä ei ollut tarkemmin kertonut, milloin he palaisivat takaisin maalle tai  miten asiat etenivät Catin osalta. Hän sanoi kirjoittavansa lähi  viikoina ja antavansa Catille tarkemmat ohjeet avioliittoa koskien. Siihen Catin oli ollut tyytyminen. Peter oli hymyillyt Catille vahingoniloisesti, sillä hän oli hyvillään, että pääsi sisarestaan eroon.  Cat ei ollut koskaan pitänyt Peteristä mitenkään erityisesti ja tässä tilanteessa kiintymyksen puute näkyi molemmista.

Vaunut kolistelivat tammien reunustamaa pihatietä poispäin ja Cat jäi hetkeksi katsomaan niiden perään. Bess oli palannut vuoteeseen lepäämään saatuaan miesväen tavarat pakattua, sillä se oli vienyt hänen kaikki voimansa. Hän ei ollut vielä kunnossa. Cat oli iloinen, että Bess saisi nyt paremmin levättyä, kun isä vaatimuksineen oli lähtenyt. Arki sujuisi  paljon helpommin ja Catillakin olisi enemmän vapauksia ja vähemmän velvollisuuksia, kun hänen ei tarvinnut hoitaa toistenkin asioita. Oma tulevaisuus painoi kuitenkin hänen mieltään ja epätietoisuus siitä kuka mahdollinen sulhanen tulisi olemaan. Vaihtoehdoista yksikään ei ollut tytön mieleen. Cat palasi taloon ja vetäytyi huoneeseensa.

Cat istuutui katosvuoteensa reunalle ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän tiesi, että hänen kohtalonsa oli kutakuinkin sinetöity sillä hetkellä, kun hänen äitinsä oli kuollut. Isä ei ollut koskaan piitannut tyttärestään. Vain poika oli merkinnyt hänelle jotain. Äiti oli aina pitänyt Catin puolia ja huolehtinut, että tämäkin sai osansa suvun vauraudesta, mutta Catin ollessa neljäntoista oli äiti sairastunut vakavasti ja kuollut pian sen jälkeen. Äiti oli yrittänyt turvata Catin tulevaisuuden, mutta paljon hän ei enää sairasvuoteeltaan voinut tehdä. Moni asia jäi järjestämättä ja Catin kasvatus siirtyi Bessin vastuulle, joka kyllä teki hyvää työtä - parempaa kuin Lordi Ravenhurst oli toivonut. Olisi ollut helpompaa pitää oppimaton ja huonotapainen tyttö piilotettuna maaseudulle kuin hyvätapainen ja sivistynyt nuori neito. Lordi Ravenhurst oli kuitenkin päättänyt niin kuin oli päättänyt ja Peter sai nauttia suvun rahoista ja kaupungin huvituksista. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Peter olisi hyvätapainen tai sivistynyt. Peter oli piloille hemmoteltu, uppiniskainen ja kaikkea muuta kuin nuoren neidon unelma aviomies. Cat oli nähnyt saman julmuuden niin veljessään kuin isässäänkin.


Cat nousi ja katsoi äitinsä kuvaa. Kuinka hänellä olikaan tätä ikävä! Kyynel vierähti Catin poskelle ja tyttö pyyhki sen nopeasti pois. Kyyneleet polttivat silmiä, mutta Catin tekemä päätös oli luja. Hän ei itkisi! Nopeasti hän vaihtoi asunsa ratsastukseen soveliaaksi, mikä Catin kohdalla tarkoitti housuja, puseroa ja pitkähköä takkia. Hän vihasi ratsastaa puvuissa ja hän vihasi naisten satulaa. Isältään salassa hän oli jo pitkään ratsastanut aamun hiljaisina tunteina pitkin metsiä näin pukeutuneena. Nyt ei kuitenkaan ollut enää aamu ja joku saattoi todellakin nähdä hänet, mutta Cat ei jaksanut välittää siitä. Hän tahtoi ratsastaa tuulen mukana ja naisten puvut eivät vain sopineet siihen. Ratsastaminen ja hänen hevosensa Hera olivat juuri sitä, mitä Cat nyt tarvitsi. Hän tarvitsi tuulta hiuksiinsa, jotta ikävät ajatukset kaikkoaisivat edes hetkeksi.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 2

Cat vilkaisi hyväksyvästi aamiaispöytää juuri kun isä saapui huoneeseen, istuutui tuoliinsa ja alkoi syödä aamiaista. Munia, lihaa ja kahvia sekä hiukan leipää. Makeasta hän ei oikein pitänyt toisin kuin Peter, joka lastasi lautasensa hillo- ja marmeladileipiä täyteen ja huuhteli kaiken alas usealla kupilla kahvia. Cat söi yleensä keittiössä isänsä ja veljensä jälkeen. Hän ei viihtynyt erityisen hyvin heidän seurassaan ja oli äitinsä kuoltua muutenkin viettänyt paljon aikaa keittiössä Bessin kanssa. Se tuntui hänestä kodikkaalta ja turvalliselta paikalta. Muutenkin hän oli oppinut olemaan näkymätön isänsä seurassa. Oli helpompaa hoitaa askareet kunnialla ja pysyä muu aika näkymättömissä.

Tänään hän vei Bessin tarjottimen hiukan myöhässä. Bess oli jo noussut jalkeille, koska tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Hän halusi auttaa Catia ja vähentää tyttö paran työtaakkaa. Kartano oli suuri nuoren neidon hoidettavaksi, varsinkin kun niin moni asia oli rempallaan.


- Bess!!! Cat huudahti. - Sinun ei pitäisi olla vielä jalkeilla. Lepäisit nyt. Kyllä minä selviän töistä. Cat katsoi harmaa hiuksista vanhaa naista ja hänen sydämeensä tulvahti lämpöä. Bess oli hänelle kuin äiti. Cat peitteli Bessin takaisin vuoteeseen ja asetti tarjottimen tämän syliin. - Onko kaikki nyt hyvin, Bess? Bess hymyili tytölle ja nyökkäsi. Cat oli hyvä tyttö. Huolehti aina muista ja piti asiat järjestyksessä. Samanlainen kuin äitinsä. Catin äidin kuoltua ei mikään talossa enää ollutkaan niin kuin ennen. Kaikki asiat olivat hajonneet tuuleen ja kartano alkanut rapistua.

Cat oli saanut kaikki aamun työt valmiiksi. Seuraavaksi hänen pitäisi huolehtia keittiöpuutarhasta, joka tuotti hyvän osan heidän pöytänsä antimista. Ilman tuota pientä maaplänttiä he todennäköisesti näkisivät nälkää. Cat oli pitänyt hyvää huolta kaikesta, joka tuotti satoa. Isä ja veli eivät koskaan huomanneet sitä työmäärää, jonka Cat oli puutarhaan eteen tehnyt. He olivat vain tyytyväisiä kun lautasella oli tuoreita herkkuja. Sillä ei ollut niin väliä miten ne olivat siihen ilmestyneet. Keittiöpuutarha näytti varsin kukoistavalta ja niinpä Cat hymyili tyytyväisenä ja onnellisen siitä, että saisi hetkeksi istahtaa.


Hänen lempipaikkansa oli suuren tammen varjossa, jossa oli istunut usein äitinsäkin kanssa. Pienenä hän oli aina kiivennyt puuhun, koska tammen oksat olivat juuri täydellisiä kiipeilyyn ja äiti oli ensin säikähtänyt ja sanonut, ettei kiipeily ollut sopivaa tytöille. Nähtyään sitten kuinka Cat kiipeilystä nautti hän naurahti ja antoi tyttärensä kiipeillä. Vielä joskus Cat kiipesi puoliväliin puuta ja ihaili maisemia. Kaikki näytti niin erilaiselta ylhäältä katsottuna. Puu oli myös oiva piilopaikka. Joskus Cat oli onnistunut salakuuntelemaan isänsä ja veljensä kiivasta  keskustelua ja oppinut siten uusia asioita perheestään. Hän oli kuullut salaisuuksia, joita ei  tytöille kerrota ja joista hänen ei pitäisi tietää mitään, mutta uteliaisuus oli vienyt voiton eikä hän ollut halunnut antaa piilopaikkaansa ilmi.

------

- Cat! Bess kutsui tyttöä. - Isälläsi on jotain asiaa ja hän kuulosti kovin kiireiseltä. Mene nopeasti. Bess kuulosti itsekin kovin hätäiseltä, mutta niin aina kun Lordi  Ravenhurst halusi jotain. Bess pelkäsi, että mies olisi tyytymätön asioiden kulkuun ja suuttuisi. Koko palveluskunta oli aina ollut varpaillaan, kun oli tekemisissä Lordin kanssa. Lady Ravenhurst sen sijaan oli ollut lempeä ja järkevä nainen, mutta hyvin päättäväinen. Siksi kaikki olivatkin kääntyneet hänen puoleensa. Cat kiiruhti, sillä hänkään ei tahtonut vihastuttaa isäänsä. 

Lordi Ravenhurst oli selin kirjaston oveen. Cat astui varovasti huoneeseen, silmät alas luotuina.  Lordi Ravenhurst kääntyi nopeasti kuullessaan tulijan. -Onpa hyvä, että saavuit näin nopeasti Catherine. Minulla on sinulle tärkeää asiaa. Istuudu, ole hyvä. Lordi Ravenhurst oli ihmeellisen kohtelias tyttärelleen ja se sai Catin niskakarvat pystyyn. Hän pelkäsi jopa hengittää. Cat istuutui varovasti yhteen suurista viinipunaisista nojatuoleista ja yritti näyttää olemattomalta. Isä ei yleensä kuulostanut tältä ja se sai olon epämukavaksi. Isä oli yleensä töykeä ja välinpitämätön. Lordi istuutui toiseen nojatuoliin ja yritti jotain hymyn tapaista.  Cat nosti katseensa isäänsä ja katsoi silmät suurina. Häntä pelotti ja samalla hän oli äärimmäisen utelias saamaan tietää, miksi isän käytös oli nyt niin erilainen. Mitä se oikein tarkoitti? -


Minulla on sinulle uutinen Catherine, Lordi Ravenhurst sanoi vältellen tyttärensä katsetta. Peter ja minä lähdemme kaupunkiin viettämään huvikautta. Peterin on aika löytää joku sovelias puoliso ja koska hän on tuleva Lordi Ravenhurst, on moni varteenotettava perhe hänestä kiinnostunut. Tiedät, että varamme eivät riitä siihen, että esittelisin sinut seurapiireille. Se on valitettava tosi asia. Olen kuitenkin saanut tietää, että eräs vakavarainen ystäväni saattaisi olla kiinnostunut ottamaan sinut puolisokseen ja hoidan asian nyt niin pääsette viettämään häitä mahdollisimman pian. Hän oli erityisen kiinnostunut sinusta, kun kuuli, että olet hoitanut talouttamme varsin kiitettävästi. Hän ei kaipaa vaimoa, joka tuhlaa aikansa turhanpäiväisyyksiin. Olin ylpeä saadessani kertoa, että minun tyttäreni on harvinaisen järkevä ikäisekseen. Lordi Ravenhurst vaikeni äkisti, vilkaisi tyttäreensä ja poistui kirjastosta ja jätti hämmentyneen ja järkyttyneen tyttärensä yksin. Hän ei tiennyt kuinka tytär suhtautuisi uutiseen. Hän tiesi luvanneensa vaimolleen, että Cat saisi sanoa mielipiteensä puolisostaan, mutta olosuhteet olivat nyt sellaiset, että tuota lupausta ei voinut noudattaa. Eikä Lordi Ravenhurst kyllä muutenkaan pitänyt lupaustaan kovin merkittävänä. Hän oli luvannut asian vaimolleen vain siksi, että tämä vihdoin irrottaisi elämästä ja kuolisi pois. Vaimo oli aina ollut hänelle este tehdä asioita, joita halusi. Catherine oli tuntunut hyvin paljon samanlaiselta ja hän olikin nyt iloinen, että oli tarjoutunut tilaisuus päästä tytöstä eroon. Catherine alkoi lähestyä kahtakymmentäviittä ja oli siis kohta jo käytännössä vanhapiika. Hyvä vain, että joku veisi ongelman hänen käsistään. Lordi Ravenhurst ei ollut tottunut ratkomaan ongelmia ja oli siksi innokas tarttumaan ratkaisuun, joka oli hänen syliinsä pudotettu.

Cat ei ollut uskonut korviaan.Isä oli siis jättämässä hänet Bessin kanssa maalle kahdestaan. Se oli varsin sopimatonta, mutta isä oli päätöksensä tehnyt ja Cat tiesi, ettei siitä sopinut valittaa. Toinen osa uutisesta järkytti häntä vielä syvemmin. Isän vanha ystävä halusi naida hänet!  Cat tiesi varsin hyvin millaisia isän ystävät olivat. He joivat, vierailivat kyseenalaisissa taloissa käydessään kaupungissa ja varmaan kylän jokainen keittiöpiika oli synnyttänyt heille ainakin yhden lapsen. Cat tiesi kyllä kuinka asiat olivat, vaikka esittikin tietämätöntä isän ystävien käydessä heillä kylässä. Hän pystyi tuskin sietämään yhtäkään noista harmaantuneista  ukoista, mutta isän ystävinä hänen tuli kohdella heitä ystävällisesti. Catia puistatti. Kukahan noista arvon herroista hänen tuleva puolisonsa oikein oli? 

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 1

Cat nousi harjulle ja antoi tuulen tarttua hiuksiinsa. Se oli hänen ainoa hetkensä vapaudessa - kaukana kaikesta, joka kahlitsi hänet. Tuuli leikki hiuksissa, pöllytti niitä leikkisästi ja karkasi sitten taas takaisin taivaalle pilvien joukkoon.  Cat huokaisi. Hän ei koskaan saisi olla yhtä vapaa kuin tuuli - tai hänen veljensä Peter, joka teki mitä mieli. Mutta Peter olikin nuorukainen ja Cat tyttö. Velvollisuuksia Catilla riitti. Isä oli pitänyt huolen, että Cat oli perehtynyt tarkasti suvun kartanon hoitoon ja tiesi liinavaatteiden tarkan lukumäärän. Isä olikin sanonut, että Catista joku saisi oivan puolison, joka osaisi hoitaa taloutta siinä missä taloudenhoitajakin. Isästä nuoren naisen tuli osata samat työt kuin palvelijoidenkin. Aviomiestä ei sen sijaan Catille ollut tiedossa. Nuori neito olisi pitänyt esitellä seurapiireille jo aikaa sitten, mutta isästä sellainen oli ajan ja rahan  haaskausta. Nuoret, kelvottomat miehet yrittivät hurmata viattomia neitoja ja neidot olivat vaarassa menettää viattomuutensa. Se oli isän käsitys tanssiaisista ja seurapiiritapahtumista. Catilla ei siis ollut toivoakaan saada itselleen kelvollista aviomiestä. Cat tosin epäili, että isän motiivit olla esittelemättä häntä seurapiireille olivat kovin erilaiset, kuin hänen oli annettu ymmärtää. Perheen taloudellinen tilanne ei ollut erityisen hyvä ja niinpä isä oli pitänyt huolen, että Peteriin oli syydetty jokainen liikenevä lantti ja ehkä isä myös toivoi, että Peter naisi jonkun rikkaan perijättären tai lesken ja saisi rahaa laittaa suvun tilukset kuntoon.

Cat pyörähti ympäri ja laskeutui harjulta hevosensa luokse, joka katsoi emäntäänsä ruohotuppo toisesta suupielestä pilkahdellen. Cat nousi ratsunsa selkään ja palasi takaisin kartanolle. Aamu oli ohi ja oli aika palata arkeen ja päivän töihin. Isä ja Peter heräisivät pian ja Catin olisi laitettava aamiaispöytä kuntoon.

Cat lastasi tarjottimelle herkullisia hilloja, marmeladeja ja leipää, hedelmiä ja juustoja sekä kylmää lihaa ja munia. Isä ja Peter joivat molemmat vahvaa kahvia ja sitä Cat oli keittänyt suuren pannullisen. Hän silmäili nopeasti tarjottimen antimet ja kiikutti sen sitten pöytään, jonne isä ja Peter pian saapuisivat. Cat sai tehdä keittiöön muutaman matkan, sillä kaikki tarvikkeet eivät mahtuneet kerralla tarjottimelle ja vanha Bess ei ollut vielä herännyt.


Bess oli ollut heidän palvelijansa niin kauan kuin Cat saattoi muistaa. Bess oli kasvanut yhdessä Catin äidin kanssa. Viime aikoina Bess ei ollut ollut oikein kunnossa ja lähes kaikki työt olivat jääneet Catille. Bess sekä tallirenki olivatkin talon ainoat palvelijat, Muut isä oli irtisanonut säästääkseen huvenneita varojaan. Tallirenkikin saisi varmasti lähteä, jos Cat vain voisi hoitaa kaikki hevosetkin. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei nainen voinut osata vaadittavia asioita hevosista ja niinpä tallirenki oli saanut jäädä. Bessin hän oli todennäköisesti pitänyt,  jotta Catilla olisi edes jonkinlainen seuraneiti, vaikka Bess ei siihen rooliin kovin hyvin sopinutkaan. Se oli kuitenkin isän tapa pitää kiinni jonkinlaisista tavoista. Ja siihen oli Catin ollut tyytyminen.



Bess oli hänelle rakas. Pienenä hän oli monesti karannut keittiöön Bessin helmoihin, kun isä oli saanut raivokohtauksiaan ja Cat oli katsonut turvallisimmaksi kadota paikalta. Etenkin sen jälkeen, kun Catin äiti oli kuollut oli Bessistä tullut Catille tuki ja turva. Vaikka Bess olikin vain palvelija ja lähtöisin köyhistä oloista, oli hän silti viisas ja oppinut. Hän oli kertonut Catille salaisuudenkin. Catin äiti oli opettanut hänet lukemaan ja siitä lähtien Bess oli ahminut jokaisen käsiinsä saaman kirjan ja lehden ja Catin äiti oli auttanut häntä saamaan niitä. Catin äiti oli pitänyt huolen, että köyhä keittiöpiika oli saanut lopulta saman opetuksen kuin hän itsekin ja niin  Bessistä oli kasvanut viisas nainen, mutta hän ymmärsi asemansa tähden pitää tiedon omanaan. Oppimiensa asioiden vuoksi hän oli kuitenkin voinut kasvattaa Catista seurapiirikelpoisen nuoren naisen, vaikka Catin isä ei sitä ollutkaan tehnyt. Bess olikin ollut todellinen aarre Catin äidin kuoltua.