Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 11

Cat kulki vapisevin  askelin kohti vaunua ja istuutui viininpunaiselle penkille. Ajuri nosti hänen tavaransa kyytiin ja itkuaan nieleskellen Cat vilkutti Bessille, joka oli pyyhkinyt kyyneleitään koko aamun. Bess jäisi nyt yksin eikä kukaan olisi huolehtimassa tästä. Catin huolet olivat kasvaneet entistä suuremmiksi.

Vaunut liikahtivat eteenpäin ja Cat katseli ohi vilahtelevia maisemia. Niihin liittyi niin paljon muistoja lapsuudesta, äidistä, ystävistä ja isästäkin. Ne muistot olivat hyviä. Cat melkein hätkähti tajutessaan, että joskus oli ollut aika, jolloin asiat olivat olleet hyvin. Nuo muistot hän päätti pitää sydämessään mukana.

------

Matka oli sujunut yllättävän nopeasti. Cat olisi toivonut sen kestävän kauemmin. Vaunut pysähtyivät suuren linnamaisen kartanon eteen. Kukaan ei ollut Catia vastassa - ei edes palvelija. Tyttö nousi vaunuista ja katseli uteliaana ympärilleen. Rakennus oli upea, todella upea. Sen korkeat tornit tuntuivat hipovan pilviä ja villiviiniköynnökset kasvoivat korkeina ja tuuheina. Oli kuin seinät olisivat olleet vihreän parran peitossa. 

Ajuri nosti Catin tavarat alas ja kehotti tyttöä menemään sisään. Hänen silmistään näki, että matka ei ollut epätavallinen hänelle. Yllätys oli ehkä lähinnä se, että Cat ei ollut kuka tahansa tyttö vaan Lordi Ravenhurstin tytär. Yleensä Lordi Fentonin vieraat olivat köyhiä ja maattomia eikä kukaan kaivannut heitä, jos heille sattuisi jonkinlainen onnettomuus. Ajuri loi vielä lempeän silmäyksen tyttöön ja huokaisi. Liian kauan oli Lordi Fenton saanut jatkaa leikkiään. Liian monta elämää oli siinä sivussa tuhoutunut. Ja nyt olisi vuorossa tuo tyttöparka.

Cat nousi korkeat portaat ja avasi raskaan ulko-oven. Hän kurkisti arasti sisään ja astui suureen valoisaan eteishalliin ja tapasi ensimmäisen palvelijan, joka hermostui silmin nähden Catin saapumisesta. Nuori palvelijatar pyyhälsi oitis  pois huoneesta unohtaen kaikki hyvät tavat, mutta palasi hetken perästä mukanaan tummiin pukeutunut nainen, joka  vaikutti taloudenhoitajalta. Hän oli vanhemman puoleinen ja jollain tapaa hän toi Catin mieleen Bessin ja kodin. Taloudenhoitaja esittäytyi rouva Browniksi ja pyysi Catia seuraamaan. Cat pääsisi huoneeseensa, jossa voisi pestä matkan aiheuttamat pölyt ja vaihtaa asua. Cat kiitti ujosti hymyillen ja vanhan naisen silmissä oli sama lempeys ja huoli kuin ajurin katseessakin. Catin se sai vieläkin huolestuneemmaksi tulevaisuudestaan ja hänen täytyi koota tahdonvoimansa, jotta ei olisi heittäytynyt rouva Brownin kaulaan ja itkenyt pois pahaa oloaan. 

Ovi Catin takana sulkeutui ja turvaa tuonut taloudenhoitaja oli  poissa. Cat huuhtoi kätensä ja kasvonsa ja pyyhki kaulansa. Raikas, lämmin vesi tuntui ihanalta matkan jälkeen. Kunpa se olisi pessyt pois muutakin kuin pölyn ja hiekan.


Cat pukeutui hennon siniseen pukuunsa ja kampasi hiuksensa ylös. Hän peilasi lopputulosta ja oli varsin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän näytti varsin kunnialliselta nuorelta neidolta. Sellaiselta, jonka paikka ei todellakaan ollut Lordi Fentonin taloudessa.