Cat
tuijotti epäuskoisena miestä, joka seisoi pitkänä ja tummana hänen
edessään, paksu viitta harteillaan. Tyttö nieleskeli itkua. Hän ei enää
tiennyt mihin uskoa ja luottaa. Ben polvistui Catin eteen ja kietoi
käsivartensa tämän ympärille. - Sinulla ei ole enää mitään hätää. Minä
olen nyt täällä eikä sinun tarvitse enää pelätä, rakkaani. Benin ääni
oli pehmeä ja rauhoittava ja Cat nojasi päänsä tämän olkaa vasten. Ben
pyyhki nenäliinalla Catin kyyneleet ja hymyili. -Taidan olla selityksen
velkaa. Cat nyökkäsi ymmärtämättä, kuinka mies saattoi nyt olla siinä
hänen luonaan. - Nimeni ei ole Varington. Valehtelin sinulle silloin
laaksossa. Lordi Fenton on isäni. Catin hämmästynyt ilme alkoi muuttua
kauhistuneeksi ja hän kavahti irti Benistä. Ben oli Lordi Fentonin
poika! Catilla ei ollut enää toivoakaan pelastautumisesta. Hänen
silmänsä täyttyivät kyynelistä ja epätoivoissaan Cat lyyhistyi lattialle
voimattomaksi mytyksi.
Ben
nosti Catin yhdellä lujalla otteella ylös ja sulki syliinsä. - Cat,
katso minua. Minä en ole samanlainen kuin isäni. Ymmärrätkö? Sinulla ei
ole mitään hätää. Kukaan ei enää satuta Tuulikeijuani. Minä suojelen
sinua. Cat katsoi miestä silmiin ja uskoi joka sanan. Hän tunsi, että
Ben ei valehdellut. Cat kietoi käsivartensa Benin ympärille ja rutisti.
Hän pelkäsi, että mies katoaisi hänen luotaan ja hän jäisi taas yksin
tuohon pelottavaan painajaiseensa.
Ulkona
nousi tuuli ja kaukana siintävät pilvet enteilivät kovaa sadetta. Ben
puristi Catia lujasti rintaansa vasten. -Nyt me lähdemme täältä pois.
Isäni saa aamulla huomata, että hänen morsiamensa on lentänyt tuulen
mukana pois eikä palaa koskaan. Cat hymyili nyt hiukan ja tunsi olonsa
rauhallisemmaksi. Cat kietaisi ylleen viitan ja yhdessä Benin kanssa he
pujahtivat kaapin sisään ja sieltä salakäytävään.
Salakäytävän
seinät olivat kosteat ja käytävä liukas. Kulkeminen oli työlästä, mutta
jokainen askel vei eteenpäin ja kauemmaksi Lordi Fentonista. Ben piti
tiukasti tyttöä kädestä ja kuunteli jokaista ääntä, jonka kuuli seinien
läpi. Jos Cat ei olisi ollut niin uupunut hän olisi huomannut, kuinka
huolissaan Ben oli ja kuinka jokainen rasahdus sai miehen tihentämään
askeliaan.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
Tuulikeiju ja Vuorenpeikko: Osa 13
Cat
oli juossut portaat ylös kompastellen helmoihinsa ja päästyään
huoneeseensa hän oli paiskannut oven kiinni ja lukinnut sen. Kyynelet
sumensivat silmät ja pelko takoi rinnassa. Hänen oli päästävä pakoon.
Hän ei voisi enää vain odottaa, että Ben tulisi ja pelastaisi hänet. Ben
oli vain leikkinyt hänen tunteillaan ja antanut toivoa, jota ei koskaan
oikeasti ollut olemassa. Ben oli valehtelija ja Cat typerä, kun oli
edes kuvitellut tämän pelastavan hänet.
Cat istui ikkunan ääreen ja antoi katseensa vaeltaa puutarhan vihreyteen. Puutarha oli kaunis, hyvin hoidettu ja sen kukkaloisto oli kerrassaan upea. Normaalisti Cat olisi oitis halunnut mennä tutkimaan sen ihmeitä, mutta nyt tuntui paremmalta olla oman huoneensa rauhassa, poissa Lordi Fentonin näköpiiristä. Silti tulevaisuus roikkui uhkaavana Catin mielessä ja ahdistus kävi hetki hetkeltä kestämättömämmäksi. Hänen olisi pitänyt paeta jo kotoa. Olla välittämättä isänsä tahdosta, Benin avusta tai mistään. Hänen olisi pitänyt pelastaa itse itsensä. Ehkä nykyistä tilannetta ei silloin olisi edes syntynyt. Nyt oli kuitenkin myöhäistä miettiä, miten olisi voinut käydä. Piti vain keksiä suunnitelma ja toteuttaa se.
Catin aivosolujen tehdessä työtä, avautui huoneen kaapin ovi hiljaa narahtaen ja se sai Catin henkäisemään säikähdyksestä. Silmät revähtivät auki ja hän sai tuskin henkeä nähdessään kuka tulija oli. Näky oli kertakaikkisen uskomaton ja epätodellinen. Catin täytyi istuutua takaisin ja vetää syvään henkeä ja siltikään hän ei saanut sanaa suustaan.
Cat istui ikkunan ääreen ja antoi katseensa vaeltaa puutarhan vihreyteen. Puutarha oli kaunis, hyvin hoidettu ja sen kukkaloisto oli kerrassaan upea. Normaalisti Cat olisi oitis halunnut mennä tutkimaan sen ihmeitä, mutta nyt tuntui paremmalta olla oman huoneensa rauhassa, poissa Lordi Fentonin näköpiiristä. Silti tulevaisuus roikkui uhkaavana Catin mielessä ja ahdistus kävi hetki hetkeltä kestämättömämmäksi. Hänen olisi pitänyt paeta jo kotoa. Olla välittämättä isänsä tahdosta, Benin avusta tai mistään. Hänen olisi pitänyt pelastaa itse itsensä. Ehkä nykyistä tilannetta ei silloin olisi edes syntynyt. Nyt oli kuitenkin myöhäistä miettiä, miten olisi voinut käydä. Piti vain keksiä suunnitelma ja toteuttaa se.
Catin aivosolujen tehdessä työtä, avautui huoneen kaapin ovi hiljaa narahtaen ja se sai Catin henkäisemään säikähdyksestä. Silmät revähtivät auki ja hän sai tuskin henkeä nähdessään kuka tulija oli. Näky oli kertakaikkisen uskomaton ja epätodellinen. Catin täytyi istuutua takaisin ja vetää syvään henkeä ja siltikään hän ei saanut sanaa suustaan.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Tuulikeiju ja Vuorenpeikko: Osa 12
Cat
nousi palvelijan pyytäessä häntä saapumaan kirjastoon, jossa Lordi
Fenton ottaisi vieraansa vastaan. Oli kuin kylmä viima olisi yhtäkkiä
puhaltanut huoneissa ja Catia pelotti hetki hetkeltä enemmän. Cat otti
vuoteeltaan valkoisen hartiahuivin ja kietoi sen tiukasti ympärilleen.
Hänen oli oltava nyt rohkea. Se, mikä Catia ahdisti tilanteessa eniten
oli, että Ben ei ollut antanut kuulua itsestään hiiskaustakaan. Oli kuin
mies olisi kadonut maailmasta ja Cat oli jäänyt aivan yksin
painajaistensa kanssa. Osa Catista halusi edelleen uskoa siihen, että
Ben tulisi ja muuttaisi kaiken taas hyväksi ja turvalliseksi, mutta
järki sanoi, että aika alkoi loppua kesken. Ehkä Ben oli säälinyt Catia
hetken ja luvannut asioita, joita ei sitten enää tarkemmin ajateltuaan
halunnutkaan pitää. Niin sen täytyi olla. Ja nyt Catin oli tyytyminen
siihen, mikä edessä oli. cat oli kuitenkin antanut hetken aikaa
sydämensä uskoa, että Ben oli todella välittänyt hänestä ja tulisi
noutamaan hänet ennen Lordi Fentonia.
Palvelija pysähtyi korkeiden tummien ovien eteen ja kehotti Catia menemmään sisään. Lordi Fenton ei pitänyt odottamisesta. Cat nielaisi ja ojensi kätensä kohti ovenkahvaa. Hänen kätensä tärisi ja kämmenet hikosivat. Hän pyyhkäisi kätensä nopeasti hameeseensa, hengitti syvään ja avasi oven. Pää pystyssä, silmät jäätävinä hän astui Lordi Fentonin kirjastoon jättäen oven perässään auki. Häntä kammoksutti jäädä miehen kanssa yksin suljettujen ovien taakse.
Lordi Fenton oli pitkä ja sopusuhtainen. Cat näki heti, miksi mies oli ollut naisten suosiossa nuoruusvuosinaan, ennen kuin kukaan oli vielä tiennyt, millainen mies tämä todellisuudessa oli. Lordi Fenton pyysi Catia istumaan ja tyttö totteli äänettömänä, päästämättä silmiään hetkeksikään irti Lordista. Hän tunsi olonsa äärimmäisen epämukavaksi Lordi Fentonin silmäillessä tulevaa vaimoaan kuin saalista, johon oli aikeissa iskeä pian kiinni. Cat loi silmänsä lattiaan ja odotti hiljaa. Hän ei aloittaisi keskustelua eikä sanoisi sanakaan, jos se vain oli mahdollista. Hän ei halunnut Lordi Fentonin kuulevan pelkoa, joka hänen äänestään kuultaisi. Lordi hymyili kovaa hymyään ja tuumi, että Lordi Ravenhurst oli ollut oikeassa kehuessaan tytärtään kauniiksi ja hyvätapaiseksi. Ehkäpä he viihtyisivät toistensa seurassa pitkäänkin. Cat tunsi kylmien väreiden kulkevan selässään ja vaistosi, että hänen piinansa ei tulisi päättymän kovinkaan nopeasti. Lordi Fenton aikoi selvästi ottaa kaiken irti uudesta saalistaan. Mies kertoi silmät himosta kiiluen häiden ajankohdan ja muut oleelliset seikat, jotka Catin tuli ottaa huomioon häävalmisteluissa.
Cat tunsi henkensä salpautuvan. Häät olisivat huomenna ja sen jälkeen hänellä ei ollut enää mitään mahdollisuutta torjua Lordi Fentonia, jolle papin aamenen myötä tulisi täysi oikeus hänen sieluunsa ja ruumiiseensa. Häiden jälkeen Catherine Ravenhurst lakkaisi olemasta.
Cat nousi ja kääntyi lähteäkseen. Hän halusi pois ahdistavasta keskustelusta, jota ei oikeastaan edes voinut sanoa keskusteluksi, sillä Lordi Fenton ei kysynyt tai odottanut vastauksia. Ennen kuin Cat ehti huoneesta ulos hänen käsivartensa ympärille puristui voimakas käsi, joka riuhtaisi tytön ympäri ja keskeytti huudon kovalla, vaativalla suudelmalla, joka säikäytti Catin suunniltaan. Ja vaikka Cat olikin hyvin kokematon, hän tiesi, että äskeinen oli vain esimakua siitä, mitä tuleman piti. Cat yritti riuhtoa itsensä irti, mutta Lordi Fentonin ote oli kova ja suudelma muuttui aina vain kovemmaksi. Tyttö löi vapaana olevalla kädellään Lordia kasvoihin ja tämän ote kirposi päästäen Catin juoksemaan huoneesta Lordin naurun kaikuessa. Äskeinen oli ollut tälle vain leikkiä, Catille se oli painajainen.
Palvelija pysähtyi korkeiden tummien ovien eteen ja kehotti Catia menemmään sisään. Lordi Fenton ei pitänyt odottamisesta. Cat nielaisi ja ojensi kätensä kohti ovenkahvaa. Hänen kätensä tärisi ja kämmenet hikosivat. Hän pyyhkäisi kätensä nopeasti hameeseensa, hengitti syvään ja avasi oven. Pää pystyssä, silmät jäätävinä hän astui Lordi Fentonin kirjastoon jättäen oven perässään auki. Häntä kammoksutti jäädä miehen kanssa yksin suljettujen ovien taakse.
Lordi Fenton oli pitkä ja sopusuhtainen. Cat näki heti, miksi mies oli ollut naisten suosiossa nuoruusvuosinaan, ennen kuin kukaan oli vielä tiennyt, millainen mies tämä todellisuudessa oli. Lordi Fenton pyysi Catia istumaan ja tyttö totteli äänettömänä, päästämättä silmiään hetkeksikään irti Lordista. Hän tunsi olonsa äärimmäisen epämukavaksi Lordi Fentonin silmäillessä tulevaa vaimoaan kuin saalista, johon oli aikeissa iskeä pian kiinni. Cat loi silmänsä lattiaan ja odotti hiljaa. Hän ei aloittaisi keskustelua eikä sanoisi sanakaan, jos se vain oli mahdollista. Hän ei halunnut Lordi Fentonin kuulevan pelkoa, joka hänen äänestään kuultaisi. Lordi hymyili kovaa hymyään ja tuumi, että Lordi Ravenhurst oli ollut oikeassa kehuessaan tytärtään kauniiksi ja hyvätapaiseksi. Ehkäpä he viihtyisivät toistensa seurassa pitkäänkin. Cat tunsi kylmien väreiden kulkevan selässään ja vaistosi, että hänen piinansa ei tulisi päättymän kovinkaan nopeasti. Lordi Fenton aikoi selvästi ottaa kaiken irti uudesta saalistaan. Mies kertoi silmät himosta kiiluen häiden ajankohdan ja muut oleelliset seikat, jotka Catin tuli ottaa huomioon häävalmisteluissa.
Cat tunsi henkensä salpautuvan. Häät olisivat huomenna ja sen jälkeen hänellä ei ollut enää mitään mahdollisuutta torjua Lordi Fentonia, jolle papin aamenen myötä tulisi täysi oikeus hänen sieluunsa ja ruumiiseensa. Häiden jälkeen Catherine Ravenhurst lakkaisi olemasta.
Cat nousi ja kääntyi lähteäkseen. Hän halusi pois ahdistavasta keskustelusta, jota ei oikeastaan edes voinut sanoa keskusteluksi, sillä Lordi Fenton ei kysynyt tai odottanut vastauksia. Ennen kuin Cat ehti huoneesta ulos hänen käsivartensa ympärille puristui voimakas käsi, joka riuhtaisi tytön ympäri ja keskeytti huudon kovalla, vaativalla suudelmalla, joka säikäytti Catin suunniltaan. Ja vaikka Cat olikin hyvin kokematon, hän tiesi, että äskeinen oli vain esimakua siitä, mitä tuleman piti. Cat yritti riuhtoa itsensä irti, mutta Lordi Fentonin ote oli kova ja suudelma muuttui aina vain kovemmaksi. Tyttö löi vapaana olevalla kädellään Lordia kasvoihin ja tämän ote kirposi päästäen Catin juoksemaan huoneesta Lordin naurun kaikuessa. Äskeinen oli ollut tälle vain leikkiä, Catille se oli painajainen.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
perjantai 11. helmikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 11
Cat
kulki vapisevin askelin kohti vaunua ja istuutui viininpunaiselle
penkille. Ajuri nosti hänen tavaransa kyytiin ja itkuaan nieleskellen
Cat vilkutti Bessille, joka oli pyyhkinyt kyyneleitään koko aamun. Bess
jäisi nyt yksin eikä kukaan olisi huolehtimassa tästä. Catin huolet
olivat kasvaneet entistä suuremmiksi.
Vaunut liikahtivat eteenpäin ja Cat katseli ohi vilahtelevia maisemia. Niihin liittyi niin paljon muistoja lapsuudesta, äidistä, ystävistä ja isästäkin. Ne muistot olivat hyviä. Cat melkein hätkähti tajutessaan, että joskus oli ollut aika, jolloin asiat olivat olleet hyvin. Nuo muistot hän päätti pitää sydämessään mukana.
Vaunut liikahtivat eteenpäin ja Cat katseli ohi vilahtelevia maisemia. Niihin liittyi niin paljon muistoja lapsuudesta, äidistä, ystävistä ja isästäkin. Ne muistot olivat hyviä. Cat melkein hätkähti tajutessaan, että joskus oli ollut aika, jolloin asiat olivat olleet hyvin. Nuo muistot hän päätti pitää sydämessään mukana.
------
Matka
oli sujunut yllättävän nopeasti. Cat olisi toivonut sen kestävän
kauemmin. Vaunut pysähtyivät suuren linnamaisen kartanon eteen. Kukaan
ei ollut Catia vastassa - ei edes palvelija. Tyttö nousi vaunuista ja
katseli uteliaana ympärilleen. Rakennus oli upea, todella upea. Sen
korkeat tornit tuntuivat hipovan pilviä ja villiviiniköynnökset
kasvoivat korkeina ja tuuheina. Oli kuin seinät olisivat olleet vihreän
parran peitossa.
Ajuri
nosti Catin tavarat alas ja kehotti tyttöä menemään sisään. Hänen
silmistään näki, että matka ei ollut epätavallinen hänelle. Yllätys oli
ehkä lähinnä se, että Cat ei ollut kuka tahansa tyttö vaan Lordi
Ravenhurstin tytär. Yleensä Lordi Fentonin vieraat olivat köyhiä ja
maattomia eikä kukaan kaivannut heitä, jos heille sattuisi jonkinlainen
onnettomuus. Ajuri loi vielä lempeän silmäyksen tyttöön ja huokaisi.
Liian kauan oli Lordi Fenton saanut jatkaa leikkiään. Liian monta elämää
oli siinä sivussa tuhoutunut. Ja nyt olisi vuorossa tuo tyttöparka.
Cat
nousi korkeat portaat ja avasi raskaan ulko-oven. Hän kurkisti arasti
sisään ja astui suureen valoisaan eteishalliin ja tapasi ensimmäisen
palvelijan, joka hermostui silmin nähden Catin saapumisesta. Nuori
palvelijatar pyyhälsi oitis pois huoneesta unohtaen kaikki hyvät tavat,
mutta palasi hetken perästä mukanaan tummiin pukeutunut nainen, joka
vaikutti taloudenhoitajalta. Hän oli vanhemman puoleinen ja jollain
tapaa hän toi Catin mieleen Bessin ja kodin. Taloudenhoitaja esittäytyi
rouva Browniksi ja pyysi Catia seuraamaan. Cat pääsisi huoneeseensa,
jossa voisi pestä matkan aiheuttamat pölyt ja vaihtaa asua. Cat kiitti
ujosti hymyillen ja vanhan naisen silmissä oli sama lempeys ja huoli
kuin ajurin katseessakin. Catin se sai vieläkin huolestuneemmaksi
tulevaisuudestaan ja hänen täytyi koota tahdonvoimansa, jotta ei olisi
heittäytynyt rouva Brownin kaulaan ja itkenyt pois pahaa oloaan.
Ovi
Catin takana sulkeutui ja turvaa tuonut taloudenhoitaja oli poissa.
Cat huuhtoi kätensä ja kasvonsa ja pyyhki kaulansa. Raikas, lämmin vesi
tuntui ihanalta matkan jälkeen. Kunpa se olisi pessyt pois muutakin kuin
pölyn ja hiekan.
Cat pukeutui hennon siniseen pukuunsa ja kampasi hiuksensa ylös. Hän peilasi lopputulosta ja oli varsin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän näytti varsin kunnialliselta nuorelta neidolta. Sellaiselta, jonka paikka ei todellakaan ollut Lordi Fentonin taloudessa.
Cat pukeutui hennon siniseen pukuunsa ja kampasi hiuksensa ylös. Hän peilasi lopputulosta ja oli varsin tyytyväinen aikaansaannokseensa. Hän näytti varsin kunnialliselta nuorelta neidolta. Sellaiselta, jonka paikka ei todellakaan ollut Lordi Fentonin taloudessa.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
maanantai 31. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 10
Aika
kului nyt tuskastuttavan hitaasti. Cat ei enää pelännyt tulevaisuutta,
vaikka moni asia olikin yhä hämärän peitossa ja Ben Varingtonin sanat
olivat toisaalta tuoneet lisää hämmennystä tilanteeseen. Mitä Ben
oikeastaan halusi? Cat ei tiennyt olivatko Benin aikeet kunnialliset,
mutta melkein mikä tahansa vaihtoehto oli parempi kuin joutua Lordi
Fentonin vaimoksi. Cat työnsi häiritsevät ajatukset syrjään ja päätti
nauttia tunteesta, jonka Benin huolenpito ja suudelma olivat tuoneet.
Cat pakkasi huolella vaatteensa ja muun henkilökohtaisen omaisuutensa, jota ei ollut paljon. Kaiken pitäisi olla nyt valmista siihen, että vaunut tulivat ja noutaisivat hänet. Catin tarvitsi vain odottaa ja pian kaikki olisi hyvin.
Bessille Cat ei kertonut laakson tapahtumista. Hän ei tarvinnut nyt Bessin apua ja kun isä myöhemmin kyselisi Catista olisi Bessin tilanne helpompi, kun tämä ei todellakaan tiennyt, mitä oli tapahtunut ihan hänen silmiensä alla. Isä tulisi raivostumaan, kun hänen suunnitelmansa menisi piloille. Cat pystyi jo kuulemaan Lordi Ravenhurstin jyrähtävän, kun tämä saisi tietää, kuinka hänen suunnitelmansa olisi tuhottu.
Cat pakkasi huolella vaatteensa ja muun henkilökohtaisen omaisuutensa, jota ei ollut paljon. Kaiken pitäisi olla nyt valmista siihen, että vaunut tulivat ja noutaisivat hänet. Catin tarvitsi vain odottaa ja pian kaikki olisi hyvin.
Bessille Cat ei kertonut laakson tapahtumista. Hän ei tarvinnut nyt Bessin apua ja kun isä myöhemmin kyselisi Catista olisi Bessin tilanne helpompi, kun tämä ei todellakaan tiennyt, mitä oli tapahtunut ihan hänen silmiensä alla. Isä tulisi raivostumaan, kun hänen suunnitelmansa menisi piloille. Cat pystyi jo kuulemaan Lordi Ravenhurstin jyrähtävän, kun tämä saisi tietää, kuinka hänen suunnitelmansa olisi tuhottu.
------
Cat
nukkui yönsä levottomasti. Benin lupauksista huolimatta seuraava päivä
pelotti ja kaikki vanhat tarinat Lordi Fentonista olivat nousseet Catin
uniin. Jospa hän ei pelastuisikaan ja Lordi Fenton saisi hänet
verkkoonsa.Aamuyön tunnit olivat pahimmat. Cat kulki uneen ja taas
takaisin ja hereillä olon hetkinäkään hän ei voinut olla aivan varma
oliko kaikki sitten vain unta. Benin suudelman muisto oli kuitenkin
hyvin elävänä hänen mielessään. Hänen ensimmäinen suudelmansa. Benin
suudelma. Niin pehmeä - ja se herätti Catissa aivan uusia tunteita. Cat
tunsi heränneensä eloon.
Aamulla
Cat tuskin koski aamiaiseen. Hän nousi pöydästä nopeasti, kun kuuli
hiekkaisella pihatiellä vaunujen ratinan. Nyt se tapahtuisi. Nyt Ben
tulisi häntä noutamaan, pelastamaan! Cat säntäsi ikkunaan ja oli
pyörtyä, kun näki, millaiset vaunut olivat pihaan kaartaneet. Lordi
Fentonin vaakuna koristi ovia! Missä Ben oli? Olivatko hänen kaikki
lupauksensa olleet pilaa ja Ben oli vain leikkinyt hetken Catin hädällä.
Cat nieleskeli kauhuaan ja itkuaan. Hän tunsi itsensä petetyksi. Hänen
elämänsä olisi nyt lopussa. Se, mitä siitä oli jäljellä tulisi olemaan
kauhuntäyteistä ja kuolema vapauttaisi hänet lopulta kärsimyksistä. Kun
tuo hetki tulisi, Cat tervehtisi sitä kuin kaivattua ystävää. Cat tunsi
sydämensä murtuvan.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
perjantai 28. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 9
-Tuulikeiju. Mies sanoi hiljaa, kuin peläten säikyttävänsä Catin.
- Kertoisitko minulle huolesi? Haluaisin auttaa.
Cat epäröi, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hänellä ei tainnut olla enää mitään hävittävää. Ja ehkä tuo tuntematon voisi auttaa häntä. Tai sitten ei, mutta sydäntään Cat voisi silti yrittää keventää. Cat nielaisi ja aloitti varovasti. Isäni, Lordi Ravenhurst, tahtoo minun menevän naimisiin erään hänen ystävänsä kanssa. Cat piti pienen tauon, mutta mies ei sanonut mitään. Hän vaistosi, että Catin tarinassa olisi vielä paljon muutakin kuin pelkkä avioliitto, sillä yksikään tyttö ei voinut olla noin kauhuissaan vain siitä, että hänen isänsä oli valinnut tälle puolison ja siksi hän ei tahtonut keskeyttää. Mies oli myös tyytyväinen siitä, että oli vihdoin saanut tietää, kuka hänen Tuulikeijunsa oikein oli. Ja samalla hän tiesi paljon muutakin, mitä Cat ei ollut vielä sanonut.
Cat kertoi kaiken isänsä peliveloista, siitä kuinka tämä oli jättänyt hänet Bessin kanssa kartanoon ja lähtenyt Peterin kanssa huvittelemaan. Hän kertoi myös kaiken tulevasta avioliitostaan, Lordi Fentonista, peloistaan ja onnettomasta tulevaisuudestaan. Jokainen Catin kertoma lause oli saanut miehen kasvot kiristymään aina hiukan lisää. Cat purskahti uudelleen hillittömään itkuun saatuaan tarinansa loppuun.
- Catherine, mies sanoi pehmeästi. Minä autan sinua, mutta sinun pitää luottaa minuun. Mene kotiisi, pysy siellä ja kun vaunut tulevat sinua noutamaan, nouset niihin ja menet sinne minne ne sinut vievät. Ymmärrätkö? Cat nyökkäsi ihmetellen. - Mistä tiesit nimeni? Mies hymyili katsoessaan Catin kyyneleistä kimaltavia silmiä. - Kaikki Lordi Ravenhurstin tyttären tuntevat, mutta kovin moni ei tiedä sitä, että tämä onkin Tuulikeiju. Cat hymyili ja painoi katseensa. - Onnistuin kyllä aika kauan pitämään retkeni omana tietonani. Ratsastin yleensä vain aikaisin aamulla, jolloin kukaan ei ollut vielä herännyt. Minusta oli ihanaa herätä ennen aurinkoa. Sinä siis tiedät nyt kuka minä olen, mutta et ole kertonut minulle omaa nimeäsi. Miehen silmissä häivähti jotain juuri ennen kuin tämä vastasi Catille. -Olen Benjamin...Ben...Varington....muuta sinun ei tarvitse vielä tietää. Lupaan sinulle, että kaikki järjestyy vielä hyvin. Usko minua, Tuulikeijuni. Miehen ääni oli täynnä lämpöä ja päättäväisyyttä.
Cat halusi uskoa jokaisen sanan. Oli niin helppoa uskoa tuota kookasta, harteikasta miestä, joka tuntui pyyhkivän kaiken onnettoman pois pelkillä sanoillaan. Cat hymyili ja nyökkäsi. - Minä uskon, Ben. Pidän huolen, että olen valmis kun vaunut saapuvat. Milloin näen sinut taas? Ben oli Catille kuin pelastusköysi ja tytöstä tuntui pelottavalta päästää mies yhtään kauemmas. - Silloin, kun vähiten odotat, Tuulikeijuni. Lordi Fentonia sinun ei kuitenkaan tarvitse enää pelätä. Mies kumartui lähemmäs Catia, kietoi kätensä tiukemmin tämän vyötäisille ja ennen kuin Cat ehti sanoa mitään, oli mies painanut pehmeän suudelman hänen huulilleen.
- Kertoisitko minulle huolesi? Haluaisin auttaa.
Cat epäröi, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hänellä ei tainnut olla enää mitään hävittävää. Ja ehkä tuo tuntematon voisi auttaa häntä. Tai sitten ei, mutta sydäntään Cat voisi silti yrittää keventää. Cat nielaisi ja aloitti varovasti. Isäni, Lordi Ravenhurst, tahtoo minun menevän naimisiin erään hänen ystävänsä kanssa. Cat piti pienen tauon, mutta mies ei sanonut mitään. Hän vaistosi, että Catin tarinassa olisi vielä paljon muutakin kuin pelkkä avioliitto, sillä yksikään tyttö ei voinut olla noin kauhuissaan vain siitä, että hänen isänsä oli valinnut tälle puolison ja siksi hän ei tahtonut keskeyttää. Mies oli myös tyytyväinen siitä, että oli vihdoin saanut tietää, kuka hänen Tuulikeijunsa oikein oli. Ja samalla hän tiesi paljon muutakin, mitä Cat ei ollut vielä sanonut.
Cat kertoi kaiken isänsä peliveloista, siitä kuinka tämä oli jättänyt hänet Bessin kanssa kartanoon ja lähtenyt Peterin kanssa huvittelemaan. Hän kertoi myös kaiken tulevasta avioliitostaan, Lordi Fentonista, peloistaan ja onnettomasta tulevaisuudestaan. Jokainen Catin kertoma lause oli saanut miehen kasvot kiristymään aina hiukan lisää. Cat purskahti uudelleen hillittömään itkuun saatuaan tarinansa loppuun.
- Catherine, mies sanoi pehmeästi. Minä autan sinua, mutta sinun pitää luottaa minuun. Mene kotiisi, pysy siellä ja kun vaunut tulevat sinua noutamaan, nouset niihin ja menet sinne minne ne sinut vievät. Ymmärrätkö? Cat nyökkäsi ihmetellen. - Mistä tiesit nimeni? Mies hymyili katsoessaan Catin kyyneleistä kimaltavia silmiä. - Kaikki Lordi Ravenhurstin tyttären tuntevat, mutta kovin moni ei tiedä sitä, että tämä onkin Tuulikeiju. Cat hymyili ja painoi katseensa. - Onnistuin kyllä aika kauan pitämään retkeni omana tietonani. Ratsastin yleensä vain aikaisin aamulla, jolloin kukaan ei ollut vielä herännyt. Minusta oli ihanaa herätä ennen aurinkoa. Sinä siis tiedät nyt kuka minä olen, mutta et ole kertonut minulle omaa nimeäsi. Miehen silmissä häivähti jotain juuri ennen kuin tämä vastasi Catille. -Olen Benjamin...Ben...Varington....muuta sinun ei tarvitse vielä tietää. Lupaan sinulle, että kaikki järjestyy vielä hyvin. Usko minua, Tuulikeijuni. Miehen ääni oli täynnä lämpöä ja päättäväisyyttä.
Cat halusi uskoa jokaisen sanan. Oli niin helppoa uskoa tuota kookasta, harteikasta miestä, joka tuntui pyyhkivän kaiken onnettoman pois pelkillä sanoillaan. Cat hymyili ja nyökkäsi. - Minä uskon, Ben. Pidän huolen, että olen valmis kun vaunut saapuvat. Milloin näen sinut taas? Ben oli Catille kuin pelastusköysi ja tytöstä tuntui pelottavalta päästää mies yhtään kauemmas. - Silloin, kun vähiten odotat, Tuulikeijuni. Lordi Fentonia sinun ei kuitenkaan tarvitse enää pelätä. Mies kumartui lähemmäs Catia, kietoi kätensä tiukemmin tämän vyötäisille ja ennen kuin Cat ehti sanoa mitään, oli mies painanut pehmeän suudelman hänen huulilleen.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 8
Cat
heräsi huutaen. Hänestä tuntui kuin uni jatkuisi edelleen. Kaikki oli
tuntunut niin todelliselta. Cat puristi nyrkissään peiton kulmaa, kunnes
yhtäkkiä tajusi, ettei hänellä ollut peittoa. Eikä se ollutkaan peitto
vaan takki! Cat oli hetkessä jaloillaan ja unen kauhu tuntui täyttävän
hänen hiljaisen laaksonsa.
Läheisen puun juurella istui sama mies, jonka Cat oli tavannut edellisellä ratsastuskerrallaan metsässä. Miehen kasvoilla oli huolestunut ilme eikä sama nauru enää leikkinyt tämän silmissä. Cat oli valmiina pakenemaan. Mies ei liikahtanutkaan vaan jatkoi Catin tuijottamista. - Ei tarvitse pelätä, mies sai lopulta sanottua.
- Täällä ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä. Laaksossa olemme vain me. Taisitte nähdä pahaa unta. Cat istuutui takaisin puunjuurelle. Hänestä tuntui, että jalat eivät kunnolla kantaneet ja unessa häntä puristaneet kädet tuntuivat yhä kaulalla. Cat nielaisi ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Hänestä tuntui kuin olisi joutunut ansaan, josta ei ollut ulos pääsyä. Mitä hän välittäisi oliko yksin laaksossa, jonkun vieraan miehen kanssa. Skandaalihan siitä tulisi, mutta tuskinpa Lordi Fenton siitä välittäisi ja jos välittäisi...se saattaisikin olla yksi mahdollisuus lisää estää kauhistuttava avioliitto.
Cat tunsi kuinka kyyneleet polttelivat silmissä. Hän ei jaksanut vastustaa niiden tuloa ja äkkiä Cat itki. Hän itki kaikki vuosia itkemättä jääneet itkut. Hän ei välittänyt oliko yksin vai ei. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin siitä, että sai itkeä jokaisen itkemättä jääneen asian. Cat tunsi vahvojen käsivarsien kietoutuvan ympärilleen ja pehmeän, hellän ääneen kuiskaavan hänen korvaansa. - Kaikki on hyvin, Tuulikeiju. Minä olen tässä. Anna minun auttaa sinua. Cat painautui miestä vasten ja antoi kyyneleidensä valua. Catin itku tuntui loputtomalta ja sydäntä särkevältä. Koko tuon ajan mies jaksoi pidellä häntä ja keinuttaa, kuin pientä lasta. Muuta Cat ei nyt kaivannutkaan. Hän tarvitsi vain turvallista syliä, jossa voisi itkeä surunsa ja avata sydämensä. Niin kauan hän oli pitänyt kaiken tapahtuneen sisällään.
Lopulta Cat sai kuivattua kyyneleensä. Silmät punaisina ja kasvot turvoksissa hän nosti päänsä ja katsoi miestä. Hän näki tämän kasvoilla huolen. - Kiitos, Cat sai soperrettua ja painautui taas miehen rintaa vasten. Mies ei sanonut vielä mitään, piti vain tiukasti kätensä Catin ympärillä, kuin peläten, että hänen Tuulikeijunsa voisi kadota pienen tuulen henkäyksen matkassa.
Läheisen puun juurella istui sama mies, jonka Cat oli tavannut edellisellä ratsastuskerrallaan metsässä. Miehen kasvoilla oli huolestunut ilme eikä sama nauru enää leikkinyt tämän silmissä. Cat oli valmiina pakenemaan. Mies ei liikahtanutkaan vaan jatkoi Catin tuijottamista. - Ei tarvitse pelätä, mies sai lopulta sanottua.
- Täällä ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä. Laaksossa olemme vain me. Taisitte nähdä pahaa unta. Cat istuutui takaisin puunjuurelle. Hänestä tuntui, että jalat eivät kunnolla kantaneet ja unessa häntä puristaneet kädet tuntuivat yhä kaulalla. Cat nielaisi ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Hänestä tuntui kuin olisi joutunut ansaan, josta ei ollut ulos pääsyä. Mitä hän välittäisi oliko yksin laaksossa, jonkun vieraan miehen kanssa. Skandaalihan siitä tulisi, mutta tuskinpa Lordi Fenton siitä välittäisi ja jos välittäisi...se saattaisikin olla yksi mahdollisuus lisää estää kauhistuttava avioliitto.
Cat tunsi kuinka kyyneleet polttelivat silmissä. Hän ei jaksanut vastustaa niiden tuloa ja äkkiä Cat itki. Hän itki kaikki vuosia itkemättä jääneet itkut. Hän ei välittänyt oliko yksin vai ei. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin siitä, että sai itkeä jokaisen itkemättä jääneen asian. Cat tunsi vahvojen käsivarsien kietoutuvan ympärilleen ja pehmeän, hellän ääneen kuiskaavan hänen korvaansa. - Kaikki on hyvin, Tuulikeiju. Minä olen tässä. Anna minun auttaa sinua. Cat painautui miestä vasten ja antoi kyyneleidensä valua. Catin itku tuntui loputtomalta ja sydäntä särkevältä. Koko tuon ajan mies jaksoi pidellä häntä ja keinuttaa, kuin pientä lasta. Muuta Cat ei nyt kaivannutkaan. Hän tarvitsi vain turvallista syliä, jossa voisi itkeä surunsa ja avata sydämensä. Niin kauan hän oli pitänyt kaiken tapahtuneen sisällään.
Lopulta Cat sai kuivattua kyyneleensä. Silmät punaisina ja kasvot turvoksissa hän nosti päänsä ja katsoi miestä. Hän näki tämän kasvoilla huolen. - Kiitos, Cat sai soperrettua ja painautui taas miehen rintaa vasten. Mies ei sanonut vielä mitään, piti vain tiukasti kätensä Catin ympärillä, kuin peläten, että hänen Tuulikeijunsa voisi kadota pienen tuulen henkäyksen matkassa.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
torstai 27. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 7
He
olivat miettineet Bessin kanssa päänsä puhki erilaisia vaihtoehtoja
paeta tilanteesta, mutta mitään toteuttamisen arvoista he eivät olleet
keksineet. Jokainen ratkaisu loisi uuden katastrofin, uuden skandaalin
ja Catin elämä olisi taas hiukan vaikeampaa. Kunniallista tietä ulos ei
tuntunut löytyvän. Cat alkoi olla jo todella epätoivoinen. Hänen
elämässään kaikki, tästä hetkestä lähtien, oli päätetty ennalta. Hän
pystyi jo näkemään oman kuolemansakin, joka oli tullut jo aivan likelle.
Kukaan ei selvinnyt kauan Lordi Fentonin puolisona. He olivat joko
kuolleet oman käden kautta tai sitten jossain ihmeellisessä
onnettomuudessa. Ja vain yhden kanssa Lordi Fenton oli saanut
perillisiä. Cat kohtaisi kuolemansa varmasti muutaman vuoden sisällä
avioitumisesta. Synkkä tulevaisuus odotti häntä jossain Lordi Fentonin
kartanon uumenissa.
Cat nousi ja vilkaisi Bessiin, joka kyynelehti vähän väliä. Joskus Catista tuntui, että vanha nainen ei paljon muuta osannutkaan tehdä. Bess oli järkyttynyt Lordi Ravenhurstin päätöksestä ja siitä, ettei lopulta voinut pelastaa Catia, joka oli ollut hänelle kuin oma tytär. Ihmeisiin ei Bess asemansa vuoksi pystynyt, vaikka paljon olikin elämää Catin edessä tasoittanut. Cat sanoi lähtevänsä ratsastamaan. Hän ei jaksanut välittää siitä kuka hänet näki ja missä. Tuskinpa Lordi Fentonia haittaisi, vaikka tuleva morsian nähtäisiinkin oudosti pukeutuneena, pitkin metsiä laukkaamassa. Cat ei uskonut, että Lordi Fentonia kiinnostivat tuollaiset seikat ja jos kiinosti niin ehkä skandaali estäisi heidän avioliittonsa. Silloin Catin pitäisi kestää vain isänsä viha.
Cat ei satuloinut Heraa tällä kertaa. Hän oli pikaisesti vaihtanut ylleen ratsastuspukunsa ja kiepautti itsensä hevosensa selkään yhtä kevyesti kuin aina ennenkin. Oli kuin hän olisi syntynyt yhtä aikaa hevosensa kanssa, niin kevyesti ja sulavasti tapahtui jokainen liike. Cat kannusti Heran kovaan laukkaan ja piteli sen harjasta kiinni, painautuen ihan kiinni sen selkään ja kaulaan. Hän nautti jokaisesta liikkeestä, joka vei häntä kauemmas kotoa, kauemmas huolista. Muutama kyläläinen tuli vastaan tiellä, ennen kuin Cat hevosineen sukelsi metsän siimekseen, piiloon uteliailta katseilta.
Vastaan tulleet kyläläiset katselivat ihmeissään tyttöä miesten vaatteissa, mutta Lordin tyttärenä Catille suotiin muutama omituisuus. Cat ei välittänyt kuka hänet näki. Ainakaan maanviljelijät eivät Catia tuomitsisi. Tyttö oli ollut aina heille ystävällinen ja auttanut silloinkin, kun ruuasta oli ollut pulaa ja lapset olisivat kuolleet nälkään ilman apua. Heistä Cat ei voinut tehdä mitään väärin.
Cat antoi Heran päättää vauhdin ja keskittyi vain nauttimaan hevosen halusta juosta. Ja Hera juoksi. Tuntui, että se juoksi kovempaa, kuin koskaan ennen. Ennen pitkää tyttö ja hiestä kiiltelevä hevonen olivat päätyneet hiljaiseen laaksoon harjun toiselle puolelle. Se myös oli yksi Catin mielipaikkoja. Hän piti kiemurtelevasta joesta ja puista, jotka vastasivat laulullaan tuulelle. Cat laskeutui Heran selästä, kääri lahkeensa ylemmäs ja kahlasi jokeen. Hän huuhtoi likaiset kasvonsa ja istuutui sitten tuuhean tammen alle varjoon. Päivä oli kuuma ja Cat nukahti levottomaan uneen.
Cat nousi ja vilkaisi Bessiin, joka kyynelehti vähän väliä. Joskus Catista tuntui, että vanha nainen ei paljon muuta osannutkaan tehdä. Bess oli järkyttynyt Lordi Ravenhurstin päätöksestä ja siitä, ettei lopulta voinut pelastaa Catia, joka oli ollut hänelle kuin oma tytär. Ihmeisiin ei Bess asemansa vuoksi pystynyt, vaikka paljon olikin elämää Catin edessä tasoittanut. Cat sanoi lähtevänsä ratsastamaan. Hän ei jaksanut välittää siitä kuka hänet näki ja missä. Tuskinpa Lordi Fentonia haittaisi, vaikka tuleva morsian nähtäisiinkin oudosti pukeutuneena, pitkin metsiä laukkaamassa. Cat ei uskonut, että Lordi Fentonia kiinnostivat tuollaiset seikat ja jos kiinosti niin ehkä skandaali estäisi heidän avioliittonsa. Silloin Catin pitäisi kestää vain isänsä viha.
Cat ei satuloinut Heraa tällä kertaa. Hän oli pikaisesti vaihtanut ylleen ratsastuspukunsa ja kiepautti itsensä hevosensa selkään yhtä kevyesti kuin aina ennenkin. Oli kuin hän olisi syntynyt yhtä aikaa hevosensa kanssa, niin kevyesti ja sulavasti tapahtui jokainen liike. Cat kannusti Heran kovaan laukkaan ja piteli sen harjasta kiinni, painautuen ihan kiinni sen selkään ja kaulaan. Hän nautti jokaisesta liikkeestä, joka vei häntä kauemmas kotoa, kauemmas huolista. Muutama kyläläinen tuli vastaan tiellä, ennen kuin Cat hevosineen sukelsi metsän siimekseen, piiloon uteliailta katseilta.
Vastaan tulleet kyläläiset katselivat ihmeissään tyttöä miesten vaatteissa, mutta Lordin tyttärenä Catille suotiin muutama omituisuus. Cat ei välittänyt kuka hänet näki. Ainakaan maanviljelijät eivät Catia tuomitsisi. Tyttö oli ollut aina heille ystävällinen ja auttanut silloinkin, kun ruuasta oli ollut pulaa ja lapset olisivat kuolleet nälkään ilman apua. Heistä Cat ei voinut tehdä mitään väärin.
Cat antoi Heran päättää vauhdin ja keskittyi vain nauttimaan hevosen halusta juosta. Ja Hera juoksi. Tuntui, että se juoksi kovempaa, kuin koskaan ennen. Ennen pitkää tyttö ja hiestä kiiltelevä hevonen olivat päätyneet hiljaiseen laaksoon harjun toiselle puolelle. Se myös oli yksi Catin mielipaikkoja. Hän piti kiemurtelevasta joesta ja puista, jotka vastasivat laulullaan tuulelle. Cat laskeutui Heran selästä, kääri lahkeensa ylemmäs ja kahlasi jokeen. Hän huuhtoi likaiset kasvonsa ja istuutui sitten tuuhean tammen alle varjoon. Päivä oli kuuma ja Cat nukahti levottomaan uneen.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 6
Oli
kulunut pari viikkoa Lordi Ravenhurstin lähdöstä, kun Cat sai kirjeen.
Isä kirjoitti hänelle, miten oli järjestänyt Catin ja ystävänsä Lordi
Fentonin avioliiton. Catin kurkkua kuristi. Hän muisti Lordi Fentonin.
Hän ei ollut koskaan pitänyt miehestä ja Catin äitikin oli kammoksunut
tätä. Lordi Fenton oli julma ja hänestä liikkui palvelijoidenkin parissa
paljon tarinoita. Jokainen naispuolinen palvelija osasi vältellä häntä.
Cat oli kuullut tarinoita vain siksi, että oli viettänyt niin paljon
aikaa keittiössä ja koska oli osannut olla hiljaa ja huomaamaton, eivät
keittäjät ja piaat havainneet uteliaita korvia, jotka pitivät huolen,
että yksikään sana ei mennyt niiden ohitse. Cat oli oppinut sillä tavoin
paljon sellaista, mitä hänelle ei muuten olisi kerrottu ja nyt nuo
tarinat olivat kultaakin kalliimpia. Hän tiesi tarkkaan, ettei voisi
missään olosuhteissa mennä naimisiin Lordi Fentonin kanssa. Hän ei voisi
elää elämää, joka hänellä olisi edessä Lordi Fentonin puolisona.
Tarinat, joita hän oli kuullut sisälsivät sanoja, joita Cat ei halunnut
edes ajatella. Lordi Fenton oli roisto ja jotain vielä paljon pahempaa.
Lordi Fenton oli painajainen.
Cat
tajusi, ettei ikinä selviäisi tilanteesta yksin. Hänen oli kerrottava
kaikki Bessille. Tämä tulisi järkyttymään Lordi Ravenhurstin
suunnitelmista. Bess oli kuunnellut Catin puhetta vaiteliaana. Oli kuin
hän olisi kuullut vain sen, mitä oli jo odottanutkin. Bess silitti Catin
hiuksia silmät kyynelissä. - Epäilinkin, että isäsi suunnitteli jotain
tällaista. Hänellä ei ole ollut aikomustakaan esitellä sinua
seurapiireille. Oli vain ajan kysymys, että hän päätyisi tähän
ratkaisuun. Lordi Fenton on yksi isäsi vanhimpia ystäviä. Hän ei välitä
siitä, millaiset myötäjäiset tuot mukanasi, sillä Fentonien omaisuus on
huomattava. Sinä olet hänelle vain omaisuutta ja luulenpa, että isäsi
yrittää teidän naimakaupallanne saada kuitattua myös pelivelkansa.
Tiedän, että he ovat pelanneet korttia useammin kuin olisi pitänyt ja
Lordi Ravenhurst ei ole ollut voitokas. Sinä olet hänen tiensä irti
isoista veloista. En tiedä, mitä voimme tehdä. Jos Lordi Fentonin lapset
vastustaisivat liittoanne voisi tilanne olla hiukan parempi kannaltasi
Cat, mutta enpä usko, että he pahemmin piittaavat siitä, kenet heidän
isänsä nai. Mikäli huhut pitävät paikkansa, eivät Lordi Fentonin lapset
ole kovinkaan kiinnostuneita isänsä elämästä vaan pikemminkin odottavat
tämän kuolemaa. Yksi vaimo siinä sopassa ei heitä paljon liikuta. Bess
vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten. - Tunsin heidän äitinsä.... Hän oli
herkkä ja hyväsydäminen nainen, jonka Lordi Fentonin raaka julmuus
lopulta tappoi. Catia kylmäsi. Tuollaisen miehen vaimoksiko hänen
isänsä hänet oli antamassa! Hän ei ollut koskaan kuullut yhtään ainoaa
hyvää sanaa sanotun Lordi Fentonista! Jokin keino täytyi olla, jotta hän
ei joutuisi naimisiin tuon hirviön kanssa! Isä oli kirjoittanut Lordi
Fentonin lähettävän vaununsa Catia noutamaan ja tuo aika olisi pian
käsillä. Kolme päivää ja sitten Catin elämä olisi ohitse!
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 5
Samassa
Cat tunsi käsien puristuvan hänen vyötärönsä ympärille ja joku nosti
hänet kevyesti takaisin maahan. Cat pidätti hengitystään ja oli valmis
juoksemaan heti, kun hänen jalkansa koskettaisivat maata ja puristava
ote hellittäisi edes hiukan. Mutta ote ei hellittänyt vaan pikemminkin
tiukkeni. Cat tuijotti nyt silmiin miestä, jota ei ollut koskaan ennen
nähnyt.
Tyttö ei sanonut sanakaan katsoessaan nauravasilmäistä miestä, joka piteli häntä varsin sopimattomasti. Tilanne oli Catille uusi. Hän tiesi, että jotkut hänen ystävänsä olivat varoitelleet vastaavista asioista, kun Cat esiteltäisiin seurapiireille, mutta koska sitä ei ollut koskaan tapahtunut, oli Cat varsin kokematon tällaisissa tilanteissa. Mies nauroi lämpimästi ja irrotti otteensa Catin vyötäisiltä. -Tanssiva keiju! Niitä on kuin onkin olemassa! Catista tuntui, että miehen silmät nauroivat nyt entistä enemmän. Tyttö oli hämmentynyt, mutta miehen kommentin jälkeen oli vaikeaa olla hymyilemättä. -Tanssiva keiju? Cat ihmetteli silmät suurina.
Tyttö ei sanonut sanakaan katsoessaan nauravasilmäistä miestä, joka piteli häntä varsin sopimattomasti. Tilanne oli Catille uusi. Hän tiesi, että jotkut hänen ystävänsä olivat varoitelleet vastaavista asioista, kun Cat esiteltäisiin seurapiireille, mutta koska sitä ei ollut koskaan tapahtunut, oli Cat varsin kokematon tällaisissa tilanteissa. Mies nauroi lämpimästi ja irrotti otteensa Catin vyötäisiltä. -Tanssiva keiju! Niitä on kuin onkin olemassa! Catista tuntui, että miehen silmät nauroivat nyt entistä enemmän. Tyttö oli hämmentynyt, mutta miehen kommentin jälkeen oli vaikeaa olla hymyilemättä. -Tanssiva keiju? Cat ihmetteli silmät suurina.
-
Niin. Ettekö te ollut äsken harjulla ja tanssinut. Sanat olivat
enemmänkin toteamus kuin kysymys ja Cat punastui. Hän loi katseensa
maahan eikä tiennyt mitä sanoa. - Ei teidän tarvitse olla huolissanne.
Minä en ole sellainen, joka juoksisi ympäri kylää juoruamassa. Tahdoin
vain omin silmin nähdä, kuka tanssiva keiju oikein on! Mies tuntui
edelleen nauravan Catille, vaikka samalla rauhoittelikin tyttöä. Cat
kohotti katseensa ja hymynkare purkautui ulos pienenä naurahduksena. -
Olen kiitollinen, että ette juoruile. Minulla ei ole tapana juoksennella
tämän näköisenä tähän aikaan. Samalla hetkellä, kun Cat päästi sanat
suustaan, hän tajusi kuinka paljon oli pahentanut tilannetta. Nyt vielä
puuttuisi, että tuo vieras saisi tietää, kuka hän todella oli. Lordi
Ravenhurstin tytär, ratsastamassa miesten vaatteissa ympäri metsiä,
tuulessa tanssien! Skandaali olisi valmis! Cat hätääntyi, mutta mies
vain naurahti - Mihin aikaan minun siis pitäisikään tarkastella
maitani, että voisin taas nähdä suloisen Tuulikeijuni? Catin sydän
hakkasi ja kämmenet hikosivat. Hänen täytyi keksiä ulospääsy
tilanteesta. Mies ei saisi saada tietää, kuka hän todellisuudessa oli.
Catin ilme tiukkeni ja hänen silmänsä muuttuivat tummiksi. Hän kohotti leukaansa ja katsoi miestä niin kylmästi kuin osasi. - Minun menemiseni eivät kuulu teille. Olkaa hyvä ja väistykää, jotta pääsen jatkamaan matkaani. Catin ääni oli tasainen ja käskevä. Hän otti askeleen hevosen suuntaan ja oli aikeissa nousta satulaan, mutta mies esti hänen kulkunsa. -Anteeksi, mies sanoi kuulostaen aidon vilpittömältä. Tarkoitukseni ei ollut järkyttää teitä. Halusin vain tietää, milloin voisin nähdä teidät uudelleen. Mies vaikutti katuvaiselta, mutta Catin oli päästävä tilanteesta mahdollisimman pian. - Teidän on täysin sopimatonta tavata minua ilman esiliinaa. Ette saisi edes puhua kanssani, sillä meitä ei ole esitelty. Vähemmistäkin asioista on syntynyt skandaali! Cat alkoi kiukustua. Mies otti askeleen taaksepäin ja pahoitteli. - Pyydän anteeksi. Olen tainnut unohtaa kuinka hallitseva etiketti on täällä maaseudullakin. Olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla ja täytyy myöntää, että moni asia on muuttunutkin poissaoloni aikana. Olen äärimmäisen pahoillani ja toivon, että ette kiellä minua vierailemasta luonanne esiliinan läsnä ollessa. Ehkä voisin tulla tapaamaan isäänne... Mies odotti, että Cat täydentäisi lauseen loppuun isänsä nimen, mutta sitä Cat ei tehnyt.
-Tuulikeijuilla ei ole perhettä! Tyttö huudahti ja syöksyi hevoselleen, oli hetkessä sen selässä ja löi kantapäänsä Heran kylkiin. Hevonen suorastaan hyppäsi eteenpäin ja oli hetkessä niityn laidalla. Siellä Cat käänsi sen eri reitille kuin yleensä. Hän ei voinut mennä suorinta tietä kotiin, koska pelkäsi miehen seuraavan häntä. Nyt Catin täytyi vain toivoa parasta, ettei mies edes yrittäisi seurata häntä tai ottaa selvää kuka hän oli. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, että tämä ei tulisi olemaan viimeinen kerta, kun hän miehestä jotain kuulisi. Ajatus tuntui ihmeelliseltä vatsan pohjassa.
Catin ilme tiukkeni ja hänen silmänsä muuttuivat tummiksi. Hän kohotti leukaansa ja katsoi miestä niin kylmästi kuin osasi. - Minun menemiseni eivät kuulu teille. Olkaa hyvä ja väistykää, jotta pääsen jatkamaan matkaani. Catin ääni oli tasainen ja käskevä. Hän otti askeleen hevosen suuntaan ja oli aikeissa nousta satulaan, mutta mies esti hänen kulkunsa. -Anteeksi, mies sanoi kuulostaen aidon vilpittömältä. Tarkoitukseni ei ollut järkyttää teitä. Halusin vain tietää, milloin voisin nähdä teidät uudelleen. Mies vaikutti katuvaiselta, mutta Catin oli päästävä tilanteesta mahdollisimman pian. - Teidän on täysin sopimatonta tavata minua ilman esiliinaa. Ette saisi edes puhua kanssani, sillä meitä ei ole esitelty. Vähemmistäkin asioista on syntynyt skandaali! Cat alkoi kiukustua. Mies otti askeleen taaksepäin ja pahoitteli. - Pyydän anteeksi. Olen tainnut unohtaa kuinka hallitseva etiketti on täällä maaseudullakin. Olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla ja täytyy myöntää, että moni asia on muuttunutkin poissaoloni aikana. Olen äärimmäisen pahoillani ja toivon, että ette kiellä minua vierailemasta luonanne esiliinan läsnä ollessa. Ehkä voisin tulla tapaamaan isäänne... Mies odotti, että Cat täydentäisi lauseen loppuun isänsä nimen, mutta sitä Cat ei tehnyt.
-Tuulikeijuilla ei ole perhettä! Tyttö huudahti ja syöksyi hevoselleen, oli hetkessä sen selässä ja löi kantapäänsä Heran kylkiin. Hevonen suorastaan hyppäsi eteenpäin ja oli hetkessä niityn laidalla. Siellä Cat käänsi sen eri reitille kuin yleensä. Hän ei voinut mennä suorinta tietä kotiin, koska pelkäsi miehen seuraavan häntä. Nyt Catin täytyi vain toivoa parasta, ettei mies edes yrittäisi seurata häntä tai ottaa selvää kuka hän oli. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, että tämä ei tulisi olemaan viimeinen kerta, kun hän miehestä jotain kuulisi. Ajatus tuntui ihmeelliseltä vatsan pohjassa.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
tiistai 25. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 4
Hera
seisahtui kevyesti metsäniityn laidalle. Cat nojasi eteenpäin, silitti
hevosen värisevää kaulaa ja antoi silmiensä painua kiinni. Siinä oli
hyvä olla. Oli kuin mikään maailman murhe ei olisi ulottunut tuohon
hiljaiseen maailmaan, joka ympäröi hänet. Tuuli puhalteli leppeästi
soitellen puiden lehtiä ja linnut visertelivät laulujaan latvustoissa.
Huokaisten tyttö laskeutui selästä ja jätti hevosen käyskentelemään
niitylle, kuten niin usein ennenkin. Hera haukkasi tupon apilaa ja
katseli suurilla ruskeilla silmillään, kuinka Cat lähti kohti korkeaa
harjua.
Cat sai kiivetä tovin ennen kuin oli ylhäällä. Matka ylös oli kivikkoinen ja kuoppainen, mutta Cat oli kulkenut sen niin monta kertaa, että osasi väistää jokaisen kuopan ja hypätä jokaisen kiven yli. Heralle reitti oli kuitenkin liian vaarallinen ja siksi Cat jätti sen aina niitylle.
Cat seisoi nyt ihan harjun laella. Hän sulki silmänsä ja henkäisi, kun tuuli tarttui hänen hiuksiinsa. Tuulessa tanssien hän levitti kätensä ja antoi puhurin työntää kaikki ikävät ajatukset mielestään. Tuuli oli hänen ystävänsä. Se tuli ja meni miten mieli, mutta aina sillä oli aikaa poiketa tervehtimässä.
Cat sai kiivetä tovin ennen kuin oli ylhäällä. Matka ylös oli kivikkoinen ja kuoppainen, mutta Cat oli kulkenut sen niin monta kertaa, että osasi väistää jokaisen kuopan ja hypätä jokaisen kiven yli. Heralle reitti oli kuitenkin liian vaarallinen ja siksi Cat jätti sen aina niitylle.
Cat seisoi nyt ihan harjun laella. Hän sulki silmänsä ja henkäisi, kun tuuli tarttui hänen hiuksiinsa. Tuulessa tanssien hän levitti kätensä ja antoi puhurin työntää kaikki ikävät ajatukset mielestään. Tuuli oli hänen ystävänsä. Se tuli ja meni miten mieli, mutta aina sillä oli aikaa poiketa tervehtimässä.
Harjun
toisella reunalla avautui laakso, jossa virtasi pieni joki vihreiden
puiden lomitse. Laakson toisella puolella nousivat taivasta
tavoittelevat vuoret, joiden korkeus oli yhtä pelottava kuin kauniskin.
Cat rakasti vuoria melkein yhtä paljon kuin tuulta. Tuuli ja vuoret
olivat erottamaton pari. Tuuli muovasi vuoria ja vuoret ohjasivat tuulen
kulkua. Molemmat olivat vahvoja omalla tavallaan.
Cat
avasi silmänsä ja huomasi, että joku katseli häntä laaksosta. Hän ei
ollut ennen huomannut laaksossa liikettä, mutta ehkä se oli siksi, että
hän oli ollut aina niin aikaisin liikkeellä. Samat säännöt eivät
päteneet nyt ja aamukasteen aikaan. Cat oli harvinaisen tietoinen
vaatetuksestaan ja siitä, että tanssi hiukset hajallaan harjulla. Se ei
ollut soveliasta käytöstä. Cat vilkaisi vielä uudelleen laaksoon, mutta
kuka siellä ikinä olikin ollut, oli nyt kadonnut. Cat katsoi kuitenkin
parhaaksi palata alas hevosensa luokse ja lähteä takaisin kotiin.
Alamäki sujui häneltä nopeasti ja hän pomppi kivien yli kevyesti. Näytti
siltä, että Cat olisi suorastaan leijunut harjulta alas, sillä hänen
kulkunsa näytti höyhenen kevyeltä. Lähempänä metsäniittyä Cat päästi
kimeän vihellyksen ja Hera ravasi rivakasti kohti Catia. Hän oli
kouluttanut hevosensa hyvin ja oli ylpeä siitä. Tyttö heilautti
pehmeästi itsensä hevosensa selkään.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 3
Isä
ja Peter saivat asiansa kuntoon nopeasti ja olivat jo puolilta päivin
valmiit lähtöön. Cat oli toisaalta helpottonut, että miesväki oli
lähdössä pois. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos talossa olivat
vain hän ja Bess. Isä ja Peter hyvästelivät Catin ja nousivat vaunuihin,
joita tallirenki ohjasti. Vaunut olivat komeat, vaikka olivatkin
vanhat. Niistä oli pidetty hyvää huolta ja suvun vaakuna koristi ovia.
Isä ei ollut tarkemmin kertonut, milloin he palaisivat takaisin maalle
tai miten asiat etenivät Catin osalta. Hän sanoi kirjoittavansa lähi
viikoina ja antavansa Catille tarkemmat ohjeet avioliittoa koskien.
Siihen Catin oli ollut tyytyminen. Peter oli hymyillyt Catille
vahingoniloisesti, sillä hän oli hyvillään, että pääsi sisarestaan
eroon. Cat ei ollut koskaan pitänyt Peteristä mitenkään erityisesti ja
tässä tilanteessa kiintymyksen puute näkyi molemmista.
Vaunut kolistelivat tammien reunustamaa pihatietä poispäin ja Cat jäi hetkeksi katsomaan niiden perään. Bess oli palannut vuoteeseen lepäämään saatuaan miesväen tavarat pakattua, sillä se oli vienyt hänen kaikki voimansa. Hän ei ollut vielä kunnossa. Cat oli iloinen, että Bess saisi nyt paremmin levättyä, kun isä vaatimuksineen oli lähtenyt. Arki sujuisi paljon helpommin ja Catillakin olisi enemmän vapauksia ja vähemmän velvollisuuksia, kun hänen ei tarvinnut hoitaa toistenkin asioita. Oma tulevaisuus painoi kuitenkin hänen mieltään ja epätietoisuus siitä kuka mahdollinen sulhanen tulisi olemaan. Vaihtoehdoista yksikään ei ollut tytön mieleen. Cat palasi taloon ja vetäytyi huoneeseensa.
Cat istuutui katosvuoteensa reunalle ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän tiesi, että hänen kohtalonsa oli kutakuinkin sinetöity sillä hetkellä, kun hänen äitinsä oli kuollut. Isä ei ollut koskaan piitannut tyttärestään. Vain poika oli merkinnyt hänelle jotain. Äiti oli aina pitänyt Catin puolia ja huolehtinut, että tämäkin sai osansa suvun vauraudesta, mutta Catin ollessa neljäntoista oli äiti sairastunut vakavasti ja kuollut pian sen jälkeen. Äiti oli yrittänyt turvata Catin tulevaisuuden, mutta paljon hän ei enää sairasvuoteeltaan voinut tehdä. Moni asia jäi järjestämättä ja Catin kasvatus siirtyi Bessin vastuulle, joka kyllä teki hyvää työtä - parempaa kuin Lordi Ravenhurst oli toivonut. Olisi ollut helpompaa pitää oppimaton ja huonotapainen tyttö piilotettuna maaseudulle kuin hyvätapainen ja sivistynyt nuori neito. Lordi Ravenhurst oli kuitenkin päättänyt niin kuin oli päättänyt ja Peter sai nauttia suvun rahoista ja kaupungin huvituksista. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Peter olisi hyvätapainen tai sivistynyt. Peter oli piloille hemmoteltu, uppiniskainen ja kaikkea muuta kuin nuoren neidon unelma aviomies. Cat oli nähnyt saman julmuuden niin veljessään kuin isässäänkin.
Cat nousi ja katsoi äitinsä kuvaa. Kuinka hänellä olikaan tätä ikävä! Kyynel vierähti Catin poskelle ja tyttö pyyhki sen nopeasti pois. Kyyneleet polttivat silmiä, mutta Catin tekemä päätös oli luja. Hän ei itkisi! Nopeasti hän vaihtoi asunsa ratsastukseen soveliaaksi, mikä Catin kohdalla tarkoitti housuja, puseroa ja pitkähköä takkia. Hän vihasi ratsastaa puvuissa ja hän vihasi naisten satulaa. Isältään salassa hän oli jo pitkään ratsastanut aamun hiljaisina tunteina pitkin metsiä näin pukeutuneena. Nyt ei kuitenkaan ollut enää aamu ja joku saattoi todellakin nähdä hänet, mutta Cat ei jaksanut välittää siitä. Hän tahtoi ratsastaa tuulen mukana ja naisten puvut eivät vain sopineet siihen. Ratsastaminen ja hänen hevosensa Hera olivat juuri sitä, mitä Cat nyt tarvitsi. Hän tarvitsi tuulta hiuksiinsa, jotta ikävät ajatukset kaikkoaisivat edes hetkeksi.
Vaunut kolistelivat tammien reunustamaa pihatietä poispäin ja Cat jäi hetkeksi katsomaan niiden perään. Bess oli palannut vuoteeseen lepäämään saatuaan miesväen tavarat pakattua, sillä se oli vienyt hänen kaikki voimansa. Hän ei ollut vielä kunnossa. Cat oli iloinen, että Bess saisi nyt paremmin levättyä, kun isä vaatimuksineen oli lähtenyt. Arki sujuisi paljon helpommin ja Catillakin olisi enemmän vapauksia ja vähemmän velvollisuuksia, kun hänen ei tarvinnut hoitaa toistenkin asioita. Oma tulevaisuus painoi kuitenkin hänen mieltään ja epätietoisuus siitä kuka mahdollinen sulhanen tulisi olemaan. Vaihtoehdoista yksikään ei ollut tytön mieleen. Cat palasi taloon ja vetäytyi huoneeseensa.
Cat istuutui katosvuoteensa reunalle ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän tiesi, että hänen kohtalonsa oli kutakuinkin sinetöity sillä hetkellä, kun hänen äitinsä oli kuollut. Isä ei ollut koskaan piitannut tyttärestään. Vain poika oli merkinnyt hänelle jotain. Äiti oli aina pitänyt Catin puolia ja huolehtinut, että tämäkin sai osansa suvun vauraudesta, mutta Catin ollessa neljäntoista oli äiti sairastunut vakavasti ja kuollut pian sen jälkeen. Äiti oli yrittänyt turvata Catin tulevaisuuden, mutta paljon hän ei enää sairasvuoteeltaan voinut tehdä. Moni asia jäi järjestämättä ja Catin kasvatus siirtyi Bessin vastuulle, joka kyllä teki hyvää työtä - parempaa kuin Lordi Ravenhurst oli toivonut. Olisi ollut helpompaa pitää oppimaton ja huonotapainen tyttö piilotettuna maaseudulle kuin hyvätapainen ja sivistynyt nuori neito. Lordi Ravenhurst oli kuitenkin päättänyt niin kuin oli päättänyt ja Peter sai nauttia suvun rahoista ja kaupungin huvituksista. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Peter olisi hyvätapainen tai sivistynyt. Peter oli piloille hemmoteltu, uppiniskainen ja kaikkea muuta kuin nuoren neidon unelma aviomies. Cat oli nähnyt saman julmuuden niin veljessään kuin isässäänkin.
Cat nousi ja katsoi äitinsä kuvaa. Kuinka hänellä olikaan tätä ikävä! Kyynel vierähti Catin poskelle ja tyttö pyyhki sen nopeasti pois. Kyyneleet polttivat silmiä, mutta Catin tekemä päätös oli luja. Hän ei itkisi! Nopeasti hän vaihtoi asunsa ratsastukseen soveliaaksi, mikä Catin kohdalla tarkoitti housuja, puseroa ja pitkähköä takkia. Hän vihasi ratsastaa puvuissa ja hän vihasi naisten satulaa. Isältään salassa hän oli jo pitkään ratsastanut aamun hiljaisina tunteina pitkin metsiä näin pukeutuneena. Nyt ei kuitenkaan ollut enää aamu ja joku saattoi todellakin nähdä hänet, mutta Cat ei jaksanut välittää siitä. Hän tahtoi ratsastaa tuulen mukana ja naisten puvut eivät vain sopineet siihen. Ratsastaminen ja hänen hevosensa Hera olivat juuri sitä, mitä Cat nyt tarvitsi. Hän tarvitsi tuulta hiuksiinsa, jotta ikävät ajatukset kaikkoaisivat edes hetkeksi.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
maanantai 24. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 2
Cat
vilkaisi hyväksyvästi aamiaispöytää juuri kun isä saapui huoneeseen,
istuutui tuoliinsa ja alkoi syödä aamiaista. Munia, lihaa ja kahvia sekä
hiukan leipää. Makeasta hän ei oikein pitänyt toisin kuin Peter, joka
lastasi lautasensa hillo- ja marmeladileipiä täyteen ja huuhteli kaiken
alas usealla kupilla kahvia. Cat söi yleensä keittiössä isänsä ja
veljensä jälkeen. Hän ei viihtynyt erityisen hyvin heidän seurassaan ja
oli äitinsä kuoltua muutenkin viettänyt paljon aikaa keittiössä Bessin
kanssa. Se tuntui hänestä kodikkaalta ja turvalliselta paikalta.
Muutenkin hän oli oppinut olemaan näkymätön isänsä seurassa. Oli
helpompaa hoitaa askareet kunnialla ja pysyä muu aika näkymättömissä.
Tänään hän vei Bessin tarjottimen hiukan myöhässä. Bess oli jo noussut jalkeille, koska tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Hän halusi auttaa Catia ja vähentää tyttö paran työtaakkaa. Kartano oli suuri nuoren neidon hoidettavaksi, varsinkin kun niin moni asia oli rempallaan.
- Bess!!! Cat huudahti. - Sinun ei pitäisi olla vielä jalkeilla. Lepäisit nyt. Kyllä minä selviän töistä. Cat katsoi harmaa hiuksista vanhaa naista ja hänen sydämeensä tulvahti lämpöä. Bess oli hänelle kuin äiti. Cat peitteli Bessin takaisin vuoteeseen ja asetti tarjottimen tämän syliin. - Onko kaikki nyt hyvin, Bess? Bess hymyili tytölle ja nyökkäsi. Cat oli hyvä tyttö. Huolehti aina muista ja piti asiat järjestyksessä. Samanlainen kuin äitinsä. Catin äidin kuoltua ei mikään talossa enää ollutkaan niin kuin ennen. Kaikki asiat olivat hajonneet tuuleen ja kartano alkanut rapistua.
Cat oli saanut kaikki aamun työt valmiiksi. Seuraavaksi hänen pitäisi huolehtia keittiöpuutarhasta, joka tuotti hyvän osan heidän pöytänsä antimista. Ilman tuota pientä maaplänttiä he todennäköisesti näkisivät nälkää. Cat oli pitänyt hyvää huolta kaikesta, joka tuotti satoa. Isä ja veli eivät koskaan huomanneet sitä työmäärää, jonka Cat oli puutarhaan eteen tehnyt. He olivat vain tyytyväisiä kun lautasella oli tuoreita herkkuja. Sillä ei ollut niin väliä miten ne olivat siihen ilmestyneet. Keittiöpuutarha näytti varsin kukoistavalta ja niinpä Cat hymyili tyytyväisenä ja onnellisen siitä, että saisi hetkeksi istahtaa.
Hänen lempipaikkansa oli suuren tammen varjossa, jossa oli istunut usein äitinsäkin kanssa. Pienenä hän oli aina kiivennyt puuhun, koska tammen oksat olivat juuri täydellisiä kiipeilyyn ja äiti oli ensin säikähtänyt ja sanonut, ettei kiipeily ollut sopivaa tytöille. Nähtyään sitten kuinka Cat kiipeilystä nautti hän naurahti ja antoi tyttärensä kiipeillä. Vielä joskus Cat kiipesi puoliväliin puuta ja ihaili maisemia. Kaikki näytti niin erilaiselta ylhäältä katsottuna. Puu oli myös oiva piilopaikka. Joskus Cat oli onnistunut salakuuntelemaan isänsä ja veljensä kiivasta keskustelua ja oppinut siten uusia asioita perheestään. Hän oli kuullut salaisuuksia, joita ei tytöille kerrota ja joista hänen ei pitäisi tietää mitään, mutta uteliaisuus oli vienyt voiton eikä hän ollut halunnut antaa piilopaikkaansa ilmi.
Tänään hän vei Bessin tarjottimen hiukan myöhässä. Bess oli jo noussut jalkeille, koska tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Hän halusi auttaa Catia ja vähentää tyttö paran työtaakkaa. Kartano oli suuri nuoren neidon hoidettavaksi, varsinkin kun niin moni asia oli rempallaan.
- Bess!!! Cat huudahti. - Sinun ei pitäisi olla vielä jalkeilla. Lepäisit nyt. Kyllä minä selviän töistä. Cat katsoi harmaa hiuksista vanhaa naista ja hänen sydämeensä tulvahti lämpöä. Bess oli hänelle kuin äiti. Cat peitteli Bessin takaisin vuoteeseen ja asetti tarjottimen tämän syliin. - Onko kaikki nyt hyvin, Bess? Bess hymyili tytölle ja nyökkäsi. Cat oli hyvä tyttö. Huolehti aina muista ja piti asiat järjestyksessä. Samanlainen kuin äitinsä. Catin äidin kuoltua ei mikään talossa enää ollutkaan niin kuin ennen. Kaikki asiat olivat hajonneet tuuleen ja kartano alkanut rapistua.
Cat oli saanut kaikki aamun työt valmiiksi. Seuraavaksi hänen pitäisi huolehtia keittiöpuutarhasta, joka tuotti hyvän osan heidän pöytänsä antimista. Ilman tuota pientä maaplänttiä he todennäköisesti näkisivät nälkää. Cat oli pitänyt hyvää huolta kaikesta, joka tuotti satoa. Isä ja veli eivät koskaan huomanneet sitä työmäärää, jonka Cat oli puutarhaan eteen tehnyt. He olivat vain tyytyväisiä kun lautasella oli tuoreita herkkuja. Sillä ei ollut niin väliä miten ne olivat siihen ilmestyneet. Keittiöpuutarha näytti varsin kukoistavalta ja niinpä Cat hymyili tyytyväisenä ja onnellisen siitä, että saisi hetkeksi istahtaa.
Hänen lempipaikkansa oli suuren tammen varjossa, jossa oli istunut usein äitinsäkin kanssa. Pienenä hän oli aina kiivennyt puuhun, koska tammen oksat olivat juuri täydellisiä kiipeilyyn ja äiti oli ensin säikähtänyt ja sanonut, ettei kiipeily ollut sopivaa tytöille. Nähtyään sitten kuinka Cat kiipeilystä nautti hän naurahti ja antoi tyttärensä kiipeillä. Vielä joskus Cat kiipesi puoliväliin puuta ja ihaili maisemia. Kaikki näytti niin erilaiselta ylhäältä katsottuna. Puu oli myös oiva piilopaikka. Joskus Cat oli onnistunut salakuuntelemaan isänsä ja veljensä kiivasta keskustelua ja oppinut siten uusia asioita perheestään. Hän oli kuullut salaisuuksia, joita ei tytöille kerrota ja joista hänen ei pitäisi tietää mitään, mutta uteliaisuus oli vienyt voiton eikä hän ollut halunnut antaa piilopaikkaansa ilmi.
------
-
Cat! Bess kutsui tyttöä. - Isälläsi on jotain asiaa ja hän kuulosti
kovin kiireiseltä. Mene nopeasti. Bess kuulosti itsekin kovin
hätäiseltä, mutta niin aina kun Lordi Ravenhurst halusi jotain. Bess
pelkäsi, että mies olisi tyytymätön asioiden kulkuun ja suuttuisi. Koko
palveluskunta oli aina ollut varpaillaan, kun oli tekemisissä Lordin
kanssa. Lady Ravenhurst sen sijaan oli ollut lempeä ja järkevä nainen,
mutta hyvin päättäväinen. Siksi kaikki olivatkin kääntyneet hänen
puoleensa. Cat kiiruhti, sillä hänkään ei tahtonut vihastuttaa isäänsä.
Lordi
Ravenhurst oli selin kirjaston oveen. Cat astui varovasti huoneeseen,
silmät alas luotuina. Lordi Ravenhurst kääntyi nopeasti kuullessaan
tulijan. -Onpa hyvä, että saavuit näin nopeasti Catherine. Minulla on
sinulle tärkeää asiaa. Istuudu, ole hyvä. Lordi Ravenhurst oli
ihmeellisen kohtelias tyttärelleen ja se sai Catin niskakarvat pystyyn.
Hän pelkäsi jopa hengittää. Cat istuutui varovasti yhteen suurista
viinipunaisista nojatuoleista ja yritti näyttää olemattomalta. Isä ei
yleensä kuulostanut tältä ja se sai olon epämukavaksi. Isä oli yleensä
töykeä ja välinpitämätön. Lordi istuutui toiseen nojatuoliin ja yritti
jotain hymyn tapaista. Cat nosti katseensa isäänsä ja katsoi silmät
suurina. Häntä pelotti ja samalla hän oli äärimmäisen utelias saamaan
tietää, miksi isän käytös oli nyt niin erilainen. Mitä se oikein
tarkoitti? -
Minulla on sinulle uutinen Catherine, Lordi Ravenhurst sanoi vältellen tyttärensä katsetta. Peter ja minä lähdemme kaupunkiin viettämään huvikautta. Peterin on aika löytää joku sovelias puoliso ja koska hän on tuleva Lordi Ravenhurst, on moni varteenotettava perhe hänestä kiinnostunut. Tiedät, että varamme eivät riitä siihen, että esittelisin sinut seurapiireille. Se on valitettava tosi asia. Olen kuitenkin saanut tietää, että eräs vakavarainen ystäväni saattaisi olla kiinnostunut ottamaan sinut puolisokseen ja hoidan asian nyt niin pääsette viettämään häitä mahdollisimman pian. Hän oli erityisen kiinnostunut sinusta, kun kuuli, että olet hoitanut talouttamme varsin kiitettävästi. Hän ei kaipaa vaimoa, joka tuhlaa aikansa turhanpäiväisyyksiin. Olin ylpeä saadessani kertoa, että minun tyttäreni on harvinaisen järkevä ikäisekseen. Lordi Ravenhurst vaikeni äkisti, vilkaisi tyttäreensä ja poistui kirjastosta ja jätti hämmentyneen ja järkyttyneen tyttärensä yksin. Hän ei tiennyt kuinka tytär suhtautuisi uutiseen. Hän tiesi luvanneensa vaimolleen, että Cat saisi sanoa mielipiteensä puolisostaan, mutta olosuhteet olivat nyt sellaiset, että tuota lupausta ei voinut noudattaa. Eikä Lordi Ravenhurst kyllä muutenkaan pitänyt lupaustaan kovin merkittävänä. Hän oli luvannut asian vaimolleen vain siksi, että tämä vihdoin irrottaisi elämästä ja kuolisi pois. Vaimo oli aina ollut hänelle este tehdä asioita, joita halusi. Catherine oli tuntunut hyvin paljon samanlaiselta ja hän olikin nyt iloinen, että oli tarjoutunut tilaisuus päästä tytöstä eroon. Catherine alkoi lähestyä kahtakymmentäviittä ja oli siis kohta jo käytännössä vanhapiika. Hyvä vain, että joku veisi ongelman hänen käsistään. Lordi Ravenhurst ei ollut tottunut ratkomaan ongelmia ja oli siksi innokas tarttumaan ratkaisuun, joka oli hänen syliinsä pudotettu.
Minulla on sinulle uutinen Catherine, Lordi Ravenhurst sanoi vältellen tyttärensä katsetta. Peter ja minä lähdemme kaupunkiin viettämään huvikautta. Peterin on aika löytää joku sovelias puoliso ja koska hän on tuleva Lordi Ravenhurst, on moni varteenotettava perhe hänestä kiinnostunut. Tiedät, että varamme eivät riitä siihen, että esittelisin sinut seurapiireille. Se on valitettava tosi asia. Olen kuitenkin saanut tietää, että eräs vakavarainen ystäväni saattaisi olla kiinnostunut ottamaan sinut puolisokseen ja hoidan asian nyt niin pääsette viettämään häitä mahdollisimman pian. Hän oli erityisen kiinnostunut sinusta, kun kuuli, että olet hoitanut talouttamme varsin kiitettävästi. Hän ei kaipaa vaimoa, joka tuhlaa aikansa turhanpäiväisyyksiin. Olin ylpeä saadessani kertoa, että minun tyttäreni on harvinaisen järkevä ikäisekseen. Lordi Ravenhurst vaikeni äkisti, vilkaisi tyttäreensä ja poistui kirjastosta ja jätti hämmentyneen ja järkyttyneen tyttärensä yksin. Hän ei tiennyt kuinka tytär suhtautuisi uutiseen. Hän tiesi luvanneensa vaimolleen, että Cat saisi sanoa mielipiteensä puolisostaan, mutta olosuhteet olivat nyt sellaiset, että tuota lupausta ei voinut noudattaa. Eikä Lordi Ravenhurst kyllä muutenkaan pitänyt lupaustaan kovin merkittävänä. Hän oli luvannut asian vaimolleen vain siksi, että tämä vihdoin irrottaisi elämästä ja kuolisi pois. Vaimo oli aina ollut hänelle este tehdä asioita, joita halusi. Catherine oli tuntunut hyvin paljon samanlaiselta ja hän olikin nyt iloinen, että oli tarjoutunut tilaisuus päästä tytöstä eroon. Catherine alkoi lähestyä kahtakymmentäviittä ja oli siis kohta jo käytännössä vanhapiika. Hyvä vain, että joku veisi ongelman hänen käsistään. Lordi Ravenhurst ei ollut tottunut ratkomaan ongelmia ja oli siksi innokas tarttumaan ratkaisuun, joka oli hänen syliinsä pudotettu.
Cat
ei ollut uskonut korviaan.Isä oli siis jättämässä hänet Bessin kanssa
maalle kahdestaan. Se oli varsin sopimatonta, mutta isä oli päätöksensä
tehnyt ja Cat tiesi, ettei siitä sopinut valittaa. Toinen osa uutisesta
järkytti häntä vielä syvemmin. Isän vanha ystävä halusi naida hänet!
Cat tiesi varsin hyvin millaisia isän ystävät olivat. He joivat,
vierailivat kyseenalaisissa taloissa käydessään kaupungissa ja varmaan
kylän jokainen keittiöpiika oli synnyttänyt heille ainakin yhden lapsen.
Cat tiesi kyllä kuinka asiat olivat, vaikka esittikin tietämätöntä isän
ystävien käydessä heillä kylässä. Hän pystyi tuskin sietämään yhtäkään
noista harmaantuneista ukoista, mutta isän ystävinä hänen tuli kohdella
heitä ystävällisesti. Catia puistatti. Kukahan noista arvon herroista
hänen tuleva puolisonsa oikein oli?
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 1
Cat
nousi harjulle ja antoi tuulen tarttua hiuksiinsa. Se oli hänen ainoa
hetkensä vapaudessa - kaukana kaikesta, joka kahlitsi hänet. Tuuli
leikki hiuksissa, pöllytti niitä leikkisästi ja karkasi sitten taas
takaisin taivaalle pilvien joukkoon. Cat huokaisi. Hän ei koskaan saisi
olla yhtä vapaa kuin tuuli - tai hänen veljensä Peter, joka teki mitä
mieli. Mutta Peter olikin nuorukainen ja Cat tyttö. Velvollisuuksia
Catilla riitti. Isä oli pitänyt huolen, että Cat oli perehtynyt tarkasti
suvun kartanon hoitoon ja tiesi liinavaatteiden tarkan lukumäärän. Isä
olikin sanonut, että Catista joku saisi oivan puolison, joka osaisi
hoitaa taloutta siinä missä taloudenhoitajakin. Isästä nuoren naisen
tuli osata samat työt kuin palvelijoidenkin. Aviomiestä ei sen sijaan
Catille ollut tiedossa. Nuori neito olisi pitänyt esitellä
seurapiireille jo aikaa sitten, mutta isästä sellainen oli ajan ja rahan
haaskausta. Nuoret, kelvottomat miehet yrittivät hurmata viattomia
neitoja ja neidot olivat vaarassa menettää viattomuutensa. Se oli isän
käsitys tanssiaisista ja seurapiiritapahtumista. Catilla ei siis ollut
toivoakaan saada itselleen kelvollista aviomiestä. Cat tosin epäili,
että isän motiivit olla esittelemättä häntä seurapiireille olivat kovin
erilaiset, kuin hänen oli annettu ymmärtää. Perheen taloudellinen
tilanne ei ollut erityisen hyvä ja niinpä isä oli pitänyt huolen, että
Peteriin oli syydetty jokainen liikenevä lantti ja ehkä isä myös toivoi,
että Peter naisi jonkun rikkaan perijättären tai lesken ja saisi rahaa
laittaa suvun tilukset kuntoon.
Cat pyörähti ympäri ja laskeutui harjulta hevosensa luokse, joka katsoi emäntäänsä ruohotuppo toisesta suupielestä pilkahdellen. Cat nousi ratsunsa selkään ja palasi takaisin kartanolle. Aamu oli ohi ja oli aika palata arkeen ja päivän töihin. Isä ja Peter heräisivät pian ja Catin olisi laitettava aamiaispöytä kuntoon.
Cat lastasi tarjottimelle herkullisia hilloja, marmeladeja ja leipää, hedelmiä ja juustoja sekä kylmää lihaa ja munia. Isä ja Peter joivat molemmat vahvaa kahvia ja sitä Cat oli keittänyt suuren pannullisen. Hän silmäili nopeasti tarjottimen antimet ja kiikutti sen sitten pöytään, jonne isä ja Peter pian saapuisivat. Cat sai tehdä keittiöön muutaman matkan, sillä kaikki tarvikkeet eivät mahtuneet kerralla tarjottimelle ja vanha Bess ei ollut vielä herännyt.
Bess oli ollut heidän palvelijansa niin kauan kuin Cat saattoi muistaa. Bess oli kasvanut yhdessä Catin äidin kanssa. Viime aikoina Bess ei ollut ollut oikein kunnossa ja lähes kaikki työt olivat jääneet Catille. Bess sekä tallirenki olivatkin talon ainoat palvelijat, Muut isä oli irtisanonut säästääkseen huvenneita varojaan. Tallirenkikin saisi varmasti lähteä, jos Cat vain voisi hoitaa kaikki hevosetkin. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei nainen voinut osata vaadittavia asioita hevosista ja niinpä tallirenki oli saanut jäädä. Bessin hän oli todennäköisesti pitänyt, jotta Catilla olisi edes jonkinlainen seuraneiti, vaikka Bess ei siihen rooliin kovin hyvin sopinutkaan. Se oli kuitenkin isän tapa pitää kiinni jonkinlaisista tavoista. Ja siihen oli Catin ollut tyytyminen.
Bess oli hänelle rakas. Pienenä hän oli monesti karannut keittiöön Bessin helmoihin, kun isä oli saanut raivokohtauksiaan ja Cat oli katsonut turvallisimmaksi kadota paikalta. Etenkin sen jälkeen, kun Catin äiti oli kuollut oli Bessistä tullut Catille tuki ja turva. Vaikka Bess olikin vain palvelija ja lähtöisin köyhistä oloista, oli hän silti viisas ja oppinut. Hän oli kertonut Catille salaisuudenkin. Catin äiti oli opettanut hänet lukemaan ja siitä lähtien Bess oli ahminut jokaisen käsiinsä saaman kirjan ja lehden ja Catin äiti oli auttanut häntä saamaan niitä. Catin äiti oli pitänyt huolen, että köyhä keittiöpiika oli saanut lopulta saman opetuksen kuin hän itsekin ja niin Bessistä oli kasvanut viisas nainen, mutta hän ymmärsi asemansa tähden pitää tiedon omanaan. Oppimiensa asioiden vuoksi hän oli kuitenkin voinut kasvattaa Catista seurapiirikelpoisen nuoren naisen, vaikka Catin isä ei sitä ollutkaan tehnyt. Bess olikin ollut todellinen aarre Catin äidin kuoltua.
Cat pyörähti ympäri ja laskeutui harjulta hevosensa luokse, joka katsoi emäntäänsä ruohotuppo toisesta suupielestä pilkahdellen. Cat nousi ratsunsa selkään ja palasi takaisin kartanolle. Aamu oli ohi ja oli aika palata arkeen ja päivän töihin. Isä ja Peter heräisivät pian ja Catin olisi laitettava aamiaispöytä kuntoon.
Cat lastasi tarjottimelle herkullisia hilloja, marmeladeja ja leipää, hedelmiä ja juustoja sekä kylmää lihaa ja munia. Isä ja Peter joivat molemmat vahvaa kahvia ja sitä Cat oli keittänyt suuren pannullisen. Hän silmäili nopeasti tarjottimen antimet ja kiikutti sen sitten pöytään, jonne isä ja Peter pian saapuisivat. Cat sai tehdä keittiöön muutaman matkan, sillä kaikki tarvikkeet eivät mahtuneet kerralla tarjottimelle ja vanha Bess ei ollut vielä herännyt.
Bess oli ollut heidän palvelijansa niin kauan kuin Cat saattoi muistaa. Bess oli kasvanut yhdessä Catin äidin kanssa. Viime aikoina Bess ei ollut ollut oikein kunnossa ja lähes kaikki työt olivat jääneet Catille. Bess sekä tallirenki olivatkin talon ainoat palvelijat, Muut isä oli irtisanonut säästääkseen huvenneita varojaan. Tallirenkikin saisi varmasti lähteä, jos Cat vain voisi hoitaa kaikki hevosetkin. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei nainen voinut osata vaadittavia asioita hevosista ja niinpä tallirenki oli saanut jäädä. Bessin hän oli todennäköisesti pitänyt, jotta Catilla olisi edes jonkinlainen seuraneiti, vaikka Bess ei siihen rooliin kovin hyvin sopinutkaan. Se oli kuitenkin isän tapa pitää kiinni jonkinlaisista tavoista. Ja siihen oli Catin ollut tyytyminen.
Bess oli hänelle rakas. Pienenä hän oli monesti karannut keittiöön Bessin helmoihin, kun isä oli saanut raivokohtauksiaan ja Cat oli katsonut turvallisimmaksi kadota paikalta. Etenkin sen jälkeen, kun Catin äiti oli kuollut oli Bessistä tullut Catille tuki ja turva. Vaikka Bess olikin vain palvelija ja lähtöisin köyhistä oloista, oli hän silti viisas ja oppinut. Hän oli kertonut Catille salaisuudenkin. Catin äiti oli opettanut hänet lukemaan ja siitä lähtien Bess oli ahminut jokaisen käsiinsä saaman kirjan ja lehden ja Catin äiti oli auttanut häntä saamaan niitä. Catin äiti oli pitänyt huolen, että köyhä keittiöpiika oli saanut lopulta saman opetuksen kuin hän itsekin ja niin Bessistä oli kasvanut viisas nainen, mutta hän ymmärsi asemansa tähden pitää tiedon omanaan. Oppimiensa asioiden vuoksi hän oli kuitenkin voinut kasvattaa Catista seurapiirikelpoisen nuoren naisen, vaikka Catin isä ei sitä ollutkaan tehnyt. Bess olikin ollut todellinen aarre Catin äidin kuoltua.
Tunnisteet:
Tuulikeiju ja vuorenpeikko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)