Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 8

Cat heräsi huutaen.  Hänestä tuntui kuin uni jatkuisi edelleen. Kaikki oli tuntunut niin todelliselta. Cat puristi nyrkissään peiton kulmaa, kunnes yhtäkkiä tajusi, ettei hänellä ollut peittoa. Eikä se ollutkaan peitto vaan takki! Cat oli hetkessä jaloillaan ja unen kauhu tuntui täyttävän hänen hiljaisen laaksonsa.


Läheisen puun juurella istui sama mies, jonka Cat oli tavannut edellisellä ratsastuskerrallaan metsässä. Miehen kasvoilla oli huolestunut ilme eikä sama nauru enää leikkinyt tämän silmissä. Cat oli valmiina pakenemaan. Mies ei liikahtanutkaan vaan jatkoi Catin tuijottamista. - Ei tarvitse pelätä, mies sai lopulta sanottua.


- Täällä ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä. Laaksossa olemme vain me. Taisitte nähdä pahaa unta. Cat istuutui takaisin puunjuurelle. Hänestä tuntui, että jalat eivät kunnolla kantaneet ja unessa häntä puristaneet kädet tuntuivat yhä kaulalla. Cat nielaisi ja kietoi kätensä polviensa ympärille. Hänestä tuntui kuin olisi joutunut ansaan, josta ei ollut ulos pääsyä. Mitä hän välittäisi oliko yksin laaksossa, jonkun vieraan miehen kanssa. Skandaalihan siitä tulisi, mutta tuskinpa Lordi Fenton siitä välittäisi ja jos välittäisi...se saattaisikin olla yksi mahdollisuus lisää estää kauhistuttava avioliitto.


Cat tunsi kuinka kyyneleet polttelivat silmissä. Hän ei jaksanut vastustaa niiden tuloa ja äkkiä Cat itki. Hän itki kaikki vuosia itkemättä jääneet itkut. Hän ei välittänyt oliko yksin vai ei. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin siitä, että sai itkeä jokaisen itkemättä jääneen asian. Cat tunsi vahvojen käsivarsien kietoutuvan ympärilleen ja pehmeän, hellän ääneen kuiskaavan hänen korvaansa. - Kaikki on hyvin, Tuulikeiju. Minä olen tässä. Anna minun auttaa sinua. Cat painautui miestä vasten ja antoi kyyneleidensä valua. Catin itku tuntui loputtomalta ja sydäntä särkevältä. Koko tuon ajan mies jaksoi pidellä häntä ja keinuttaa, kuin pientä lasta. Muuta Cat ei nyt kaivannutkaan. Hän tarvitsi vain turvallista syliä, jossa voisi itkeä surunsa ja avata sydämensä. Niin kauan hän oli pitänyt kaiken tapahtuneen sisällään.


Lopulta Cat sai kuivattua kyyneleensä. Silmät punaisina ja kasvot turvoksissa hän nosti päänsä ja katsoi miestä. Hän näki tämän kasvoilla huolen. - Kiitos, Cat sai soperrettua ja painautui taas miehen rintaa vasten. Mies ei sanonut vielä mitään, piti vain tiukasti kätensä Catin ympärillä, kuin peläten, että hänen Tuulikeijunsa voisi kadota pienen tuulen henkäyksen matkassa.