Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 16

Benin ajatukset vaelsivat silmänräpäyksessä lapsuuteen. Hän kuuli isänsä julman naurun, äitinsä itkun ja sisarensa kirkumisen. Hän näki kuinka häntä vuotta vanhempi veli makasi lattialla ja tämän ohimolta valui verinoro. Vaalea matto värjäytyi punaiseksi ja veli henkäisi vielä yhden kerran ennen kuin sulki silmänsä lopullisesti. Ben muisti kuinka hänen äitinsä, Lady Fenton kumartui poikansa viereen ja nosti tämän pään syliinsä. Itkien oli äiti lastaan silittänyt. Kuolema oli hoidettu kaikessa hiljaisuudessa pois päiväjärjestyksestä. Sanottiin, että veli oli kompastunut ja pudonnut portaita. Palveluskunta tiesi miten asian laita oikeasti oli, mutta Lordi Fentonin murhaava katse ja raivoisa luonne pitivät jokaisen kielenkannat kurissa. Yksikään ei uskaltanut kertoa miten asia oikeasti oli. Ja niinpä Lordi Fenton  selvisi jälleen yhdestä murhasta.

Beniä kylmäsi. Enää hän ei ollut pieni poika, joka ei voinut mitään isänsä hirmuvallalle. Hänen ei enää tarvinnut kyyristellä nurkassa tai piilotella paksujen verhojen takana, jotta isä ei häntä näkisi. Silti Beniä pelotti. Häntä pelotti, että Lordi Fenton kuitenkin voittaisi ja tuhoasi Catin kuten oli tuhonnut niin monta muutakin herkkää sielua.

Ben karisti menneisyyden tuulahduksen mielestään ja keskittyi käsillä olevaan hetkeen. Oli oltava tarkkana. Jos he onnistuisivat pääsemään huomaamatta ulos olisi kaikki kovin paljon helpompaa. Matkassa oli kuitenkin vielä monta mutkaa ja oli hyvin mahdollista, että he joutuisivat kohtaamaan Lordin Fentonin. Catin vuoksi Ben toivoi, että niin ei kävisi. Hän kyllä selviäisi, mutta Cat...Benin mieleen nousi kirkas kuva vihreäsilmäisestä sisarestaan Sarahista, joka ei elänyt kymmentä kesää kauemmin. Sekin oli isän syytä. Isä tuhosi kaiken mihin koski - kaiken mikä oli kaunista ja hyvää Benin elämässä oli Lordi Fenton tuhonnut. Ensin veli, sitten Sarah ja lopulta äitikin. Ja nyt isä uhkasi tuhota myös Catherinen ja vieläpä tämän itse Lordi Ravenhurtsin suosiollisella avustuksella. Eikö mies lainkaan piitannut tyttärestään vai miksi hän heitti  lapsensa suden suuhun? Lordi Ravenhurstin täytyi tietää millainen ystävä Lordi Fenton oli sillä Ben muisti miesten monesti huvitelleen kovin samankaltaisilla tavoilla - tosin Lordi Ravenhurtilla oli vielä rahtunen kunniallisuutta toimissaan. Se rahtunen oli todennäköisesti koitunut tämän perheen onneksi. Lordi Fentoniin  perhe sen sijaan ei ollut moista onnea kohdannut vaan yksitellen he olivat kohdanneet Lordi Fentonin pahuuden. Ben oli pelastunut lähinnä siksi, että Lady Fenton oli lähettänyt pojan pois kotoa ja suojellut tätä viimeiseen hengenvetoonsa saakka ja vienyt hautaansa Lordi Fentonin suvun synkät salaisuudet.

Ja salaisuuksia oli riittänyt. Lordi Fentonin tumman puhuvat juhlat, joihin kutsuttiin vain muutamat lähimmät ystävät, joilla oli samankaltaisia toiveita huvittelun suhteen. Ben muisti uhkaavan musiikin, naurua ja huutoa ennen kuin isä ystävineen hävisi kellarikerroksen yksityiseen huoneistoon. Siellä isä oli viettänyt paljon aikaa. Lady Fenton ei ollut voinut sietää koko paikkaa ja hän tuli pahoinvoivaksi heti, kun se edes mainittiin. Ben ei ollut lapsena vielä ymmärtänyt miksi, mutta täytettyään viisitoista oli Lordi Fenton esitellyt hänelle huoneistonsa. Sitä päivää Benin oli vaikea unohtaa. Päästyään viimein ulos hämärästä tilasta oli Ben juossut puutarhaan ja oksentanut. Hän voi pahoin niin fyysisesti kuin henkisesti. Isä olisi pitänyt pysäyttää jo paljon aikaisemmin.

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 15

Ben puristi Catin käden tiukasti omaansa ja piteli tyttöä pystyssä aina kun tämä oli liukastua märällä kivilattialla. Käytävä kävi ahtaammaksi ja he joutuivat nyt kulkemaan aivan toisiinsa painautuneina ja välillä Cat tunsi kuinka jokin kosketti hänen sääriään hameen alla. Käytävässä liikkui rottia, joita Cat ei voinut sietää, mutta siitä huolimatta tyttö piti suunsa tiukasti kiinni, kun säärtä jälleen kerran hipaisi karvainen otus. Huutaminen olisi vaarantanut kaiken

Äkkiä Ben pysähtyi ja päästä suustaan hiljaisen kirouksen. -Käytävä on sortunut. Emme voi jatkaa matkaamme tätä kautta. Meidän on kierrettävä kellarin kautta, jos mielimme päästä ulos. Cat kuuli huolen Benin äänessä ja katsoi kysyvästi. - Kellarin kautta matka on paljon pidempi ja vaikeampi. Joudumme menemään hyvin läheltä isäni...henkilökohtaisia huoneita. Catin korvat erottivat pienen tauon Benin puhuessa isänsä henkilökohtaisista huoneista. Cat tyytyi kuitenkin vain nyökkäämään eikä kysellyt enempää, vaikka olisi palanut halusta tietää, mitä Ben oikein tarkoitti. 

Edessä ja takana aukesi nyt vain pelkkää pimeyttä. Toisella käytävällä oli seinien raoista kajastellut pieniä valonsäteitä huoneista, jotka olivat käytössä, mutta uusi käytävä oli pilkko pimeä eikä valoa tullut muualta kuin pienestä lyhdystä, joka Benillä oli mukanaan. Sen liekki lepatteli välillä, kun hento ilmavirta kävi käytävän läpi ja toi mukanaan hiukan raikasta ilmaa ummehtuneen hajun keskelle. 

Kaksikko eteni hitaasti ja varoen. Uusi reitti oli edellistäkin huonokuntoisempi ja käytävä vietti alaspäin kunnes muuttui lopulta jyrkäksi portaikoksi. - Ole varovainen Cat. Benin äänestä pystyi aistimaan huolen, joka ulottui paljon pidemmälle kuin vain siihen lipeäisikö Catin jalka askelmalta. Käytävä oli kuitenkin nyt kauempana asuintiloista ja he pystyivät hiljaa kuiskaillen keskustelemaan. -Cat. Ben aloitti  hiljaa. - Joudumme menemään isäni rakennuttaman huoneiston läpi. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa jäljellä. En haluaisi, että joudut näkemään sen mitä tulet näkemään, mutta en voi muuta. Olen kuitenkin onnellinen, että et joudu kokemaan mitään siitä, mitä huoneessa on. Ben silitti hellästi Catin poskea ja puristi sitten tytön rintaansa vasten. Cat kuuli kuinka miehen sydän takoi. Pelkäsikö Benkin Lordi Fentonia?