Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 2

Cat vilkaisi hyväksyvästi aamiaispöytää juuri kun isä saapui huoneeseen, istuutui tuoliinsa ja alkoi syödä aamiaista. Munia, lihaa ja kahvia sekä hiukan leipää. Makeasta hän ei oikein pitänyt toisin kuin Peter, joka lastasi lautasensa hillo- ja marmeladileipiä täyteen ja huuhteli kaiken alas usealla kupilla kahvia. Cat söi yleensä keittiössä isänsä ja veljensä jälkeen. Hän ei viihtynyt erityisen hyvin heidän seurassaan ja oli äitinsä kuoltua muutenkin viettänyt paljon aikaa keittiössä Bessin kanssa. Se tuntui hänestä kodikkaalta ja turvalliselta paikalta. Muutenkin hän oli oppinut olemaan näkymätön isänsä seurassa. Oli helpompaa hoitaa askareet kunnialla ja pysyä muu aika näkymättömissä.

Tänään hän vei Bessin tarjottimen hiukan myöhässä. Bess oli jo noussut jalkeille, koska tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Hän halusi auttaa Catia ja vähentää tyttö paran työtaakkaa. Kartano oli suuri nuoren neidon hoidettavaksi, varsinkin kun niin moni asia oli rempallaan.


- Bess!!! Cat huudahti. - Sinun ei pitäisi olla vielä jalkeilla. Lepäisit nyt. Kyllä minä selviän töistä. Cat katsoi harmaa hiuksista vanhaa naista ja hänen sydämeensä tulvahti lämpöä. Bess oli hänelle kuin äiti. Cat peitteli Bessin takaisin vuoteeseen ja asetti tarjottimen tämän syliin. - Onko kaikki nyt hyvin, Bess? Bess hymyili tytölle ja nyökkäsi. Cat oli hyvä tyttö. Huolehti aina muista ja piti asiat järjestyksessä. Samanlainen kuin äitinsä. Catin äidin kuoltua ei mikään talossa enää ollutkaan niin kuin ennen. Kaikki asiat olivat hajonneet tuuleen ja kartano alkanut rapistua.

Cat oli saanut kaikki aamun työt valmiiksi. Seuraavaksi hänen pitäisi huolehtia keittiöpuutarhasta, joka tuotti hyvän osan heidän pöytänsä antimista. Ilman tuota pientä maaplänttiä he todennäköisesti näkisivät nälkää. Cat oli pitänyt hyvää huolta kaikesta, joka tuotti satoa. Isä ja veli eivät koskaan huomanneet sitä työmäärää, jonka Cat oli puutarhaan eteen tehnyt. He olivat vain tyytyväisiä kun lautasella oli tuoreita herkkuja. Sillä ei ollut niin väliä miten ne olivat siihen ilmestyneet. Keittiöpuutarha näytti varsin kukoistavalta ja niinpä Cat hymyili tyytyväisenä ja onnellisen siitä, että saisi hetkeksi istahtaa.


Hänen lempipaikkansa oli suuren tammen varjossa, jossa oli istunut usein äitinsäkin kanssa. Pienenä hän oli aina kiivennyt puuhun, koska tammen oksat olivat juuri täydellisiä kiipeilyyn ja äiti oli ensin säikähtänyt ja sanonut, ettei kiipeily ollut sopivaa tytöille. Nähtyään sitten kuinka Cat kiipeilystä nautti hän naurahti ja antoi tyttärensä kiipeillä. Vielä joskus Cat kiipesi puoliväliin puuta ja ihaili maisemia. Kaikki näytti niin erilaiselta ylhäältä katsottuna. Puu oli myös oiva piilopaikka. Joskus Cat oli onnistunut salakuuntelemaan isänsä ja veljensä kiivasta  keskustelua ja oppinut siten uusia asioita perheestään. Hän oli kuullut salaisuuksia, joita ei  tytöille kerrota ja joista hänen ei pitäisi tietää mitään, mutta uteliaisuus oli vienyt voiton eikä hän ollut halunnut antaa piilopaikkaansa ilmi.

------

- Cat! Bess kutsui tyttöä. - Isälläsi on jotain asiaa ja hän kuulosti kovin kiireiseltä. Mene nopeasti. Bess kuulosti itsekin kovin hätäiseltä, mutta niin aina kun Lordi  Ravenhurst halusi jotain. Bess pelkäsi, että mies olisi tyytymätön asioiden kulkuun ja suuttuisi. Koko palveluskunta oli aina ollut varpaillaan, kun oli tekemisissä Lordin kanssa. Lady Ravenhurst sen sijaan oli ollut lempeä ja järkevä nainen, mutta hyvin päättäväinen. Siksi kaikki olivatkin kääntyneet hänen puoleensa. Cat kiiruhti, sillä hänkään ei tahtonut vihastuttaa isäänsä. 

Lordi Ravenhurst oli selin kirjaston oveen. Cat astui varovasti huoneeseen, silmät alas luotuina.  Lordi Ravenhurst kääntyi nopeasti kuullessaan tulijan. -Onpa hyvä, että saavuit näin nopeasti Catherine. Minulla on sinulle tärkeää asiaa. Istuudu, ole hyvä. Lordi Ravenhurst oli ihmeellisen kohtelias tyttärelleen ja se sai Catin niskakarvat pystyyn. Hän pelkäsi jopa hengittää. Cat istuutui varovasti yhteen suurista viinipunaisista nojatuoleista ja yritti näyttää olemattomalta. Isä ei yleensä kuulostanut tältä ja se sai olon epämukavaksi. Isä oli yleensä töykeä ja välinpitämätön. Lordi istuutui toiseen nojatuoliin ja yritti jotain hymyn tapaista.  Cat nosti katseensa isäänsä ja katsoi silmät suurina. Häntä pelotti ja samalla hän oli äärimmäisen utelias saamaan tietää, miksi isän käytös oli nyt niin erilainen. Mitä se oikein tarkoitti? -


Minulla on sinulle uutinen Catherine, Lordi Ravenhurst sanoi vältellen tyttärensä katsetta. Peter ja minä lähdemme kaupunkiin viettämään huvikautta. Peterin on aika löytää joku sovelias puoliso ja koska hän on tuleva Lordi Ravenhurst, on moni varteenotettava perhe hänestä kiinnostunut. Tiedät, että varamme eivät riitä siihen, että esittelisin sinut seurapiireille. Se on valitettava tosi asia. Olen kuitenkin saanut tietää, että eräs vakavarainen ystäväni saattaisi olla kiinnostunut ottamaan sinut puolisokseen ja hoidan asian nyt niin pääsette viettämään häitä mahdollisimman pian. Hän oli erityisen kiinnostunut sinusta, kun kuuli, että olet hoitanut talouttamme varsin kiitettävästi. Hän ei kaipaa vaimoa, joka tuhlaa aikansa turhanpäiväisyyksiin. Olin ylpeä saadessani kertoa, että minun tyttäreni on harvinaisen järkevä ikäisekseen. Lordi Ravenhurst vaikeni äkisti, vilkaisi tyttäreensä ja poistui kirjastosta ja jätti hämmentyneen ja järkyttyneen tyttärensä yksin. Hän ei tiennyt kuinka tytär suhtautuisi uutiseen. Hän tiesi luvanneensa vaimolleen, että Cat saisi sanoa mielipiteensä puolisostaan, mutta olosuhteet olivat nyt sellaiset, että tuota lupausta ei voinut noudattaa. Eikä Lordi Ravenhurst kyllä muutenkaan pitänyt lupaustaan kovin merkittävänä. Hän oli luvannut asian vaimolleen vain siksi, että tämä vihdoin irrottaisi elämästä ja kuolisi pois. Vaimo oli aina ollut hänelle este tehdä asioita, joita halusi. Catherine oli tuntunut hyvin paljon samanlaiselta ja hän olikin nyt iloinen, että oli tarjoutunut tilaisuus päästä tytöstä eroon. Catherine alkoi lähestyä kahtakymmentäviittä ja oli siis kohta jo käytännössä vanhapiika. Hyvä vain, että joku veisi ongelman hänen käsistään. Lordi Ravenhurst ei ollut tottunut ratkomaan ongelmia ja oli siksi innokas tarttumaan ratkaisuun, joka oli hänen syliinsä pudotettu.

Cat ei ollut uskonut korviaan.Isä oli siis jättämässä hänet Bessin kanssa maalle kahdestaan. Se oli varsin sopimatonta, mutta isä oli päätöksensä tehnyt ja Cat tiesi, ettei siitä sopinut valittaa. Toinen osa uutisesta järkytti häntä vielä syvemmin. Isän vanha ystävä halusi naida hänet!  Cat tiesi varsin hyvin millaisia isän ystävät olivat. He joivat, vierailivat kyseenalaisissa taloissa käydessään kaupungissa ja varmaan kylän jokainen keittiöpiika oli synnyttänyt heille ainakin yhden lapsen. Cat tiesi kyllä kuinka asiat olivat, vaikka esittikin tietämätöntä isän ystävien käydessä heillä kylässä. Hän pystyi tuskin sietämään yhtäkään noista harmaantuneista  ukoista, mutta isän ystävinä hänen tuli kohdella heitä ystävällisesti. Catia puistatti. Kukahan noista arvon herroista hänen tuleva puolisonsa oikein oli?