Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 4

Hera seisahtui kevyesti metsäniityn laidalle. Cat nojasi eteenpäin, silitti hevosen värisevää kaulaa ja antoi silmiensä painua kiinni. Siinä oli hyvä olla. Oli kuin mikään maailman murhe ei olisi ulottunut tuohon hiljaiseen maailmaan, joka ympäröi hänet. Tuuli puhalteli leppeästi soitellen puiden lehtiä ja linnut visertelivät laulujaan latvustoissa. Huokaisten tyttö laskeutui selästä ja jätti hevosen käyskentelemään niitylle, kuten niin usein ennenkin. Hera haukkasi tupon apilaa ja katseli suurilla ruskeilla silmillään, kuinka Cat lähti kohti korkeaa harjua.

Cat sai kiivetä tovin ennen kuin oli ylhäällä. Matka ylös oli kivikkoinen ja kuoppainen, mutta Cat oli kulkenut sen niin monta kertaa, että osasi väistää jokaisen kuopan ja hypätä jokaisen kiven yli. Heralle reitti oli kuitenkin liian vaarallinen ja siksi Cat jätti sen aina niitylle.


Cat seisoi nyt ihan harjun laella. Hän sulki silmänsä ja henkäisi, kun tuuli tarttui hänen hiuksiinsa. Tuulessa tanssien hän levitti kätensä ja antoi puhurin työntää kaikki ikävät ajatukset mielestään. Tuuli oli hänen ystävänsä. Se tuli ja meni miten mieli, mutta aina sillä oli aikaa poiketa tervehtimässä.

Harjun toisella reunalla avautui laakso, jossa virtasi pieni joki vihreiden puiden lomitse. Laakson toisella puolella nousivat taivasta tavoittelevat vuoret, joiden korkeus oli yhtä pelottava kuin kauniskin. Cat rakasti vuoria melkein yhtä paljon kuin tuulta. Tuuli ja vuoret olivat erottamaton pari. Tuuli muovasi vuoria ja vuoret ohjasivat tuulen kulkua. Molemmat olivat vahvoja omalla tavallaan. 

Cat avasi silmänsä ja huomasi, että joku katseli häntä laaksosta. Hän ei ollut ennen huomannut laaksossa liikettä, mutta ehkä se oli siksi, että hän oli ollut aina niin aikaisin liikkeellä. Samat säännöt eivät päteneet nyt ja  aamukasteen aikaan. Cat oli harvinaisen tietoinen vaatetuksestaan ja siitä, että tanssi hiukset hajallaan harjulla. Se ei ollut soveliasta käytöstä.  Cat vilkaisi vielä uudelleen laaksoon, mutta kuka siellä ikinä olikin ollut, oli nyt kadonnut. Cat katsoi kuitenkin parhaaksi palata alas hevosensa luokse ja lähteä takaisin kotiin. Alamäki sujui häneltä nopeasti ja hän pomppi kivien yli kevyesti. Näytti siltä, että Cat olisi suorastaan leijunut harjulta alas, sillä hänen kulkunsa näytti höyhenen kevyeltä. Lähempänä metsäniittyä Cat päästi kimeän vihellyksen ja Hera ravasi rivakasti kohti  Catia. Hän oli kouluttanut hevosensa hyvin ja oli ylpeä siitä. Tyttö heilautti pehmeästi itsensä hevosensa selkään.