Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 3

Isä ja Peter saivat asiansa kuntoon nopeasti ja olivat jo puolilta päivin valmiit lähtöön. Cat oli toisaalta helpottonut, että miesväki oli lähdössä pois. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos talossa olivat vain hän ja Bess. Isä ja Peter hyvästelivät Catin ja nousivat vaunuihin, joita tallirenki ohjasti. Vaunut olivat komeat, vaikka olivatkin vanhat. Niistä oli pidetty hyvää huolta ja suvun vaakuna koristi ovia. Isä ei ollut tarkemmin kertonut, milloin he palaisivat takaisin maalle tai  miten asiat etenivät Catin osalta. Hän sanoi kirjoittavansa lähi  viikoina ja antavansa Catille tarkemmat ohjeet avioliittoa koskien. Siihen Catin oli ollut tyytyminen. Peter oli hymyillyt Catille vahingoniloisesti, sillä hän oli hyvillään, että pääsi sisarestaan eroon.  Cat ei ollut koskaan pitänyt Peteristä mitenkään erityisesti ja tässä tilanteessa kiintymyksen puute näkyi molemmista.

Vaunut kolistelivat tammien reunustamaa pihatietä poispäin ja Cat jäi hetkeksi katsomaan niiden perään. Bess oli palannut vuoteeseen lepäämään saatuaan miesväen tavarat pakattua, sillä se oli vienyt hänen kaikki voimansa. Hän ei ollut vielä kunnossa. Cat oli iloinen, että Bess saisi nyt paremmin levättyä, kun isä vaatimuksineen oli lähtenyt. Arki sujuisi  paljon helpommin ja Catillakin olisi enemmän vapauksia ja vähemmän velvollisuuksia, kun hänen ei tarvinnut hoitaa toistenkin asioita. Oma tulevaisuus painoi kuitenkin hänen mieltään ja epätietoisuus siitä kuka mahdollinen sulhanen tulisi olemaan. Vaihtoehdoista yksikään ei ollut tytön mieleen. Cat palasi taloon ja vetäytyi huoneeseensa.

Cat istuutui katosvuoteensa reunalle ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän tiesi, että hänen kohtalonsa oli kutakuinkin sinetöity sillä hetkellä, kun hänen äitinsä oli kuollut. Isä ei ollut koskaan piitannut tyttärestään. Vain poika oli merkinnyt hänelle jotain. Äiti oli aina pitänyt Catin puolia ja huolehtinut, että tämäkin sai osansa suvun vauraudesta, mutta Catin ollessa neljäntoista oli äiti sairastunut vakavasti ja kuollut pian sen jälkeen. Äiti oli yrittänyt turvata Catin tulevaisuuden, mutta paljon hän ei enää sairasvuoteeltaan voinut tehdä. Moni asia jäi järjestämättä ja Catin kasvatus siirtyi Bessin vastuulle, joka kyllä teki hyvää työtä - parempaa kuin Lordi Ravenhurst oli toivonut. Olisi ollut helpompaa pitää oppimaton ja huonotapainen tyttö piilotettuna maaseudulle kuin hyvätapainen ja sivistynyt nuori neito. Lordi Ravenhurst oli kuitenkin päättänyt niin kuin oli päättänyt ja Peter sai nauttia suvun rahoista ja kaupungin huvituksista. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Peter olisi hyvätapainen tai sivistynyt. Peter oli piloille hemmoteltu, uppiniskainen ja kaikkea muuta kuin nuoren neidon unelma aviomies. Cat oli nähnyt saman julmuuden niin veljessään kuin isässäänkin.


Cat nousi ja katsoi äitinsä kuvaa. Kuinka hänellä olikaan tätä ikävä! Kyynel vierähti Catin poskelle ja tyttö pyyhki sen nopeasti pois. Kyyneleet polttivat silmiä, mutta Catin tekemä päätös oli luja. Hän ei itkisi! Nopeasti hän vaihtoi asunsa ratsastukseen soveliaaksi, mikä Catin kohdalla tarkoitti housuja, puseroa ja pitkähköä takkia. Hän vihasi ratsastaa puvuissa ja hän vihasi naisten satulaa. Isältään salassa hän oli jo pitkään ratsastanut aamun hiljaisina tunteina pitkin metsiä näin pukeutuneena. Nyt ei kuitenkaan ollut enää aamu ja joku saattoi todellakin nähdä hänet, mutta Cat ei jaksanut välittää siitä. Hän tahtoi ratsastaa tuulen mukana ja naisten puvut eivät vain sopineet siihen. Ratsastaminen ja hänen hevosensa Hera olivat juuri sitä, mitä Cat nyt tarvitsi. Hän tarvitsi tuulta hiuksiinsa, jotta ikävät ajatukset kaikkoaisivat edes hetkeksi.