maanantai 31. tammikuuta 2011

Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 10

Aika kului nyt tuskastuttavan hitaasti. Cat ei enää pelännyt tulevaisuutta, vaikka moni asia olikin yhä hämärän peitossa ja Ben Varingtonin sanat olivat toisaalta tuoneet lisää hämmennystä tilanteeseen. Mitä Ben oikeastaan halusi? Cat ei tiennyt olivatko Benin aikeet  kunnialliset, mutta melkein mikä tahansa vaihtoehto oli parempi kuin joutua Lordi Fentonin vaimoksi. Cat työnsi häiritsevät ajatukset syrjään ja päätti nauttia tunteesta, jonka Benin huolenpito ja suudelma olivat tuoneet.

Cat pakkasi huolella vaatteensa ja muun henkilökohtaisen omaisuutensa, jota ei ollut paljon.  Kaiken pitäisi olla nyt valmista siihen, että vaunut tulivat ja noutaisivat hänet. Catin tarvitsi vain odottaa ja pian kaikki olisi hyvin.

Bessille Cat ei kertonut laakson tapahtumista. Hän ei tarvinnut nyt  Bessin apua ja kun isä myöhemmin kyselisi Catista olisi Bessin tilanne helpompi, kun tämä ei todellakaan tiennyt, mitä oli tapahtunut ihan hänen silmiensä alla.  Isä tulisi raivostumaan, kun hänen suunnitelmansa menisi piloille. Cat pystyi jo kuulemaan Lordi Ravenhurstin jyrähtävän, kun tämä saisi tietää, kuinka hänen suunnitelmansa olisi tuhottu.

------

Cat nukkui yönsä levottomasti. Benin lupauksista huolimatta seuraava päivä pelotti ja kaikki vanhat tarinat Lordi Fentonista olivat nousseet Catin uniin.   Jospa hän ei pelastuisikaan ja Lordi Fenton saisi hänet verkkoonsa.Aamuyön tunnit olivat pahimmat. Cat kulki uneen ja taas takaisin ja hereillä olon hetkinäkään hän ei voinut olla aivan varma oliko kaikki sitten vain unta. Benin suudelman muisto oli kuitenkin hyvin elävänä hänen mielessään. Hänen ensimmäinen suudelmansa. Benin suudelma. Niin pehmeä - ja se herätti Catissa aivan uusia tunteita. Cat tunsi heränneensä eloon.


Aamulla Cat tuskin koski aamiaiseen. Hän nousi pöydästä nopeasti, kun kuuli hiekkaisella pihatiellä vaunujen ratinan. Nyt se tapahtuisi. Nyt Ben tulisi häntä noutamaan, pelastamaan! Cat säntäsi ikkunaan ja oli pyörtyä, kun näki, millaiset vaunut olivat pihaan kaartaneet.  Lordi Fentonin vaakuna koristi ovia! Missä Ben oli? Olivatko hänen kaikki lupauksensa olleet pilaa ja Ben oli vain leikkinyt hetken Catin hädällä. Cat nieleskeli kauhuaan ja itkuaan. Hän tunsi itsensä petetyksi. Hänen elämänsä olisi nyt lopussa. Se, mitä siitä oli jäljellä tulisi olemaan kauhuntäyteistä ja kuolema vapauttaisi hänet lopulta kärsimyksistä. Kun tuo hetki tulisi, Cat tervehtisi sitä kuin kaivattua ystävää. Cat tunsi sydämensä murtuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti