Tuulikeiju ja vuorenpeikko: Osa 7

He olivat miettineet Bessin kanssa päänsä puhki erilaisia vaihtoehtoja paeta tilanteesta, mutta mitään toteuttamisen arvoista he eivät olleet keksineet. Jokainen ratkaisu loisi uuden katastrofin, uuden skandaalin ja Catin elämä olisi taas hiukan vaikeampaa. Kunniallista tietä ulos ei tuntunut löytyvän. Cat alkoi olla jo todella epätoivoinen. Hänen elämässään kaikki, tästä hetkestä lähtien, oli päätetty ennalta. Hän pystyi jo näkemään oman kuolemansakin, joka oli tullut jo aivan likelle. Kukaan ei selvinnyt kauan Lordi Fentonin puolisona. He olivat joko kuolleet oman käden kautta tai sitten jossain ihmeellisessä onnettomuudessa. Ja vain yhden kanssa Lordi Fenton oli saanut perillisiä. Cat kohtaisi kuolemansa varmasti muutaman vuoden sisällä avioitumisesta. Synkkä tulevaisuus odotti häntä jossain Lordi Fentonin kartanon uumenissa.


Cat nousi ja vilkaisi Bessiin, joka kyynelehti vähän väliä. Joskus Catista tuntui, että vanha nainen ei paljon muuta osannutkaan tehdä. Bess oli järkyttynyt Lordi Ravenhurstin päätöksestä ja siitä, ettei lopulta voinut pelastaa Catia, joka oli ollut hänelle kuin oma tytär. Ihmeisiin ei Bess asemansa vuoksi pystynyt, vaikka paljon olikin elämää Catin edessä tasoittanut. Cat sanoi lähtevänsä ratsastamaan. Hän ei jaksanut välittää siitä kuka hänet näki ja missä. Tuskinpa Lordi Fentonia haittaisi, vaikka tuleva morsian nähtäisiinkin oudosti pukeutuneena, pitkin metsiä laukkaamassa. Cat ei uskonut, että Lordi Fentonia kiinnostivat tuollaiset seikat ja jos kiinosti niin ehkä skandaali estäisi heidän avioliittonsa. Silloin Catin pitäisi kestää vain isänsä viha.


Cat ei satuloinut Heraa tällä kertaa. Hän oli pikaisesti vaihtanut ylleen ratsastuspukunsa ja kiepautti itsensä hevosensa selkään yhtä kevyesti kuin aina ennenkin. Oli kuin hän olisi syntynyt yhtä aikaa hevosensa kanssa, niin kevyesti ja sulavasti tapahtui jokainen liike. Cat kannusti Heran kovaan laukkaan ja piteli sen harjasta kiinni, painautuen ihan kiinni sen selkään ja kaulaan. Hän nautti jokaisesta liikkeestä, joka vei häntä kauemmas kotoa, kauemmas huolista. Muutama kyläläinen tuli vastaan tiellä, ennen kuin Cat hevosineen sukelsi metsän siimekseen, piiloon uteliailta katseilta.


Vastaan tulleet kyläläiset katselivat ihmeissään tyttöä miesten vaatteissa, mutta Lordin tyttärenä Catille suotiin muutama omituisuus. Cat ei välittänyt kuka hänet näki.  Ainakaan maanviljelijät eivät Catia tuomitsisi. Tyttö oli ollut aina heille ystävällinen ja auttanut silloinkin, kun ruuasta oli ollut pulaa ja lapset olisivat kuolleet nälkään ilman apua. Heistä Cat ei voinut tehdä mitään väärin.


Cat antoi Heran päättää vauhdin ja keskittyi vain nauttimaan hevosen halusta juosta. Ja Hera juoksi. Tuntui, että se juoksi kovempaa, kuin koskaan ennen. Ennen pitkää tyttö ja hiestä kiiltelevä hevonen olivat päätyneet hiljaiseen laaksoon harjun toiselle puolelle. Se myös oli yksi Catin mielipaikkoja. Hän piti kiemurtelevasta joesta ja puista, jotka vastasivat laulullaan tuulelle. Cat laskeutui Heran selästä, kääri lahkeensa ylemmäs  ja  kahlasi jokeen. Hän huuhtoi likaiset kasvonsa ja istuutui sitten tuuhean tammen alle varjoon. Päivä oli kuuma ja Cat nukahti levottomaan uneen.