Kylmä ja tuulinen yö oli viimein päättynyt. Myrsky oli riepotellut rannikkoa ja tunkenut puhurinsa myös sisämaahan tehden tuhoa kaikkialla mihin koski. Lukuisat karjasuojat olivat nyt ilman kattoa, aitaukset olivat rikki, kun puita oli kaatunut niiden päälle ja lampaita, vuohia ja lehmiä käyskenteli ympäri kylää. Tämän myrskyn tuhoja korjattaisiin vielä pitkään.
Myös Hawksmoren kartano oli kokenut kovia. Tosin sen korjaus olisi pientä verrattuna tilan ulkorakennuksiin, joiden puiset seinät olivat käytännössä laonneet myrskyn tieltä oljen korsien lailla. Miesmuistiin ei tällaista myrskyä ollut näillä tienoilla nähty. Adrian Hawksmore katseli kuinka palkolliset olivat jo aamutuimaan nousseet korjaamaan tuhoja tiluksilla. Jotkut juoksivat kiinni karanneita eläimiä, toiset nakuttelivat kasaan aitoja ja jotkut korjasivat tallin säpäleiksi menneitä ovia. Kaikille riitti työtä enemmän kuin tarpeeksi ja näin olisi vielä usean viikon ajan.
Adrian mietti myös alustalaisiaan, jotka hekin olivat kohdanneet suuria menetyksiä. Heille pitäisi saada mahdollisimman pian apua. Heti kun kiireellisimmät asiat kartanolta olisi korjattu, saisi osa miehistä lähteä auttamaan alustalaisia korjaamaan mökkejään ja etsimään karjaa. Tai ehkä hän aloittaisi sen jo itse. Hän osasi toki korjata aitaa siinä missä kuka tahansa palkollisistakin. Hawksmoren kartano ei ollut noussut kukoistukseensa ilman kovaa työtä ja Adrian oli tottunut osallistumaan tilanhoitoon muutoinkin kuin vain tilikirjaa selailemalla. Hän ei ollut koskaan piitannut paperien pyörittelystä ja pankkitileistä. Toki tulot helpottivat elämää ja parannuksia oli helpompi tehdä, jos rahapussissa oli muutakin kuin pölyä, mutta mieluummin hän rakensi aitoja yhdessä toisten kanssa, korjasi kattoja ja huolsi alustalaistensa mökkejä. Vielä pari vuotta sitten hän oli tehnyt tuota kaikkea, mutta ei enää. Ei, etteikö hän olisi halunnut. Syyt olivat ihan muualla. Adrian punnitsi ajatusta vielä hetkisen ennen kuin teki päätöksensä ja sieppasi tuolilta takkinsa, jonka puki valkoisen paitansa päälle samalla kun jo ryntäsi ulos huoneesta kohti portaikkoa ja ulko-ovea. Jos hän olisi ripeä hän ehtisi pihalle ennen kuin Lady Hawksmore ehtisi huomata. Ajatus oli niin houkutteleva, että se sai Adrianin liikkumaan tavattoman nopeasti ja ketterästi ulos eikä hän suostunut ottamaan kuuleviin korviinsa, kun sisältä kajahti kysyvä ääni vaatien tietoa siitä, kuka ulko-ovella oli. Hawksmore vain kiristi vauhtiaan ja huokaisi vasta, kun pääsi ratsunsa selkään ja tunsi kartanon jäävän kauas taakseen.
Adrian Hawksmore pysäytti ratsunsa rantakallioille. Hän ajatteli ratsastavansa sen kautta ennen kuin menisi auttamaan myrskytuhojen korjaamisessa. Hän tarvitse hetken aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Kun Lady Hawksmore vuosi sitten oli muuttanut kartanoon oli kaikki rauha mennyttä. Lady Hawskmore oli Adrianin äitipuoli. Muutama vuosi Adrianin isän, Lordi Hawksmoren, kuoleman jälkeen oli äitipuoli pyytänyt päästä asumaan maalle, koska ei viihtynyt kaupungissa lainkaan. Tosi asiassa Lady Hawksmore ei viihtynyt missään, missä ei ollut paljon liehittelijöitä ja mieluummin varakkaita sellaisia ja Lordi Hawksmoren kuoleman jälkeen oli tämän puolison suosio laskenut eikä häntä enää kutsuttu juhliin ja illanviettoihin kuin äärimmäisen harvoin. Lady Hawksmore oli todennäköisesti suostunut edesmenneen Lordi Hawksmoren kosintaan vain, koska luuli tämän omaavan hienon arvonimen lisäksi vähintään yhtä sievoisen omaisuuden. Adrian pitkin äitipuoltaa pahanlaatuisena kiipijänä.
Lady Hawksmore rakasti kalliita tavaroita, kimallusta ja säihkettä. Uusia pukujakin tämä jaksoi vaatia, vaikka kartanossa tuskin koskaan kävi kovin hienoja vieraita - ei ainakaan niin hienoja kuin Lady Hawksmore olisi toivonut. Vieraat yleensäkin olivat harvassa ja nekin, jotka heitä kävivät tervehtimässä, eivät paljon vähempää olisi voineet piitata viimeisimmistä muodin oikuista. Mutta Lady Hawksmore jaksoi silti nalkuttaa epämuodikkaista tai puuttuvista puvuista ja myydyistä tauluista sekä hopeaesineistä, joita oli jäljellä enää kourallinen. Adrian Hawksmore oli kurkkuaan myöten täynnä Lady Hawksmoren vaatimuksia ja etikettisääntöjä, joiden mukaan Hawksmoren jaarlin ei sopinut keikkua kattoja korjaamassa. Muutenkin Lady Hawksmoren oikut olivat kovin rasittavia. Välillä Adrian olisi halunnut unohtaa, että oli tälle kiitollisuudenvelassa. Hänen oli kuitenkin siedettävä äitipuoltaan samassa taloudessa - oikkuineen päivineen.
Hawksmorejen aikanaan varsin huomattava omaisuus oli huvennut huonojen päätösten myötä eivätkä pelivelatkaan olleet tilannetta helpottaneet. Lady Hawksmore oli saanut naimakaupan myötä himoitsemansa arvonimen, mutta varakkuus oli jäänyt haaveeksi. Adrian Hawksmore olikin perinyt isältään tukun velkakirjoja ja rapistuneita rakennuksia sekä vielä äitipuolen, joka teki elämästä kaikin tavoin hankalaa. Tosin ilman äitipuolen sukuun tuomaa omaisuutta tilanne olisi ollut pahempi. Adrian Hawksmore tunsikin olevansa velkaa äitipuolelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti